19. elokuuta 2012

Pizzaa, pizzaa, pizzaa...

Pizza Bianca 

Pizza Gino 

Tomaattia, kinkkua, mozzarellaa..
Meillä on viime päivinä leivottu ahkerasti pizzaa. Nuorempana tein usein pizzaa mummolassa, mutta sain pohjasta aina paksua ja pizzasta muutenkin jotenkin enemmän piirakkamaista kuin ihanaa ja rapeaa italialaistyyppistä pizzaa. Meillä mies onkin tästä syystä hoitanut aina pizzan teon, sillä hänellä on se asia ollut paljon paremmin hallussa. Nyt kuitenkin kokeilin ruotsalaisen kolleegan Leila Lindholmin pizzapohjan ohjetta ja voi taivahan vallat, tämähän ohje oli mahtava! Ei ole turhaan se daami niin suosittu kuin on! Kokeilin tehdä pizzasta useita eri variaatioita ja oikeastaan kaikki toimi. 
Marjapizza tai Pizza Gino, kuten se myös tunnetaan, oli aivan ihana. Päälle laitettiin ricottajuustoa, tuoreita marjoja, valkosuklaata ja ripaus ruokosokeria. Tykkäsin tästä todella paljon, eikä tämä ollut myöskään liian makea.
Pizza Bianca oli meidän iltapala. Päällä ricottajuuston lisäksi mozzarella- ja parmesanjuustoa, sekä valkosipulia, pinjansiemeniä ja tuoretta rosmariinia. Lopuksi vielä loraus oliiviöljyä sekä sormisuolaa ja pippuria päälle, nam!
Kokeilin tehdää myös ns. perinteisempää pizzaa, jolloin laitoin pizzan päälle tomaattikastikkeen lisäksi tuoretta tomaattia, mozzarellaa, kinkkua ja pinjansiemeniä. Toimi aivan loistavasti sekin. Ja ennenkaikkea näissä kaikissa se ihanuus oli tässä loistavassa pohjassa. Tässäpä tämä pizzataikinan perusohje:

Pizzapohja (4 isoa pizzaa)

  • 1/3 palaa tuorehiivaa
  • 3 dl haaleaa vettä
  • 2 tl sokeria
  • 1 tl sormisuolaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 dl durumvehnäjauhoja
  • n.6 dl vehnäjauhoja
Murenna hiiva kulhoon ja lietä se veteen sekoittaen. Lisää sokeri, suola ja oliiviöljy. Lisää durumvehnäjauhot ja vähän kerrallaan vehnäjauhot. Alusta taikinaa (koneella 10 min, käsin saman verran) kunnes se on kimmoisaa. Ripottele taikinan pinnalle jauhoja ja kohota leivinliinana alla n. 45 minuuttia tai kunnes se on kooltaan kaksinkertainen. Jaa taikina jauhoitetulla pöydällä neljään osaan ja kaulitse ohuiksi pyörylöiksi. Mausta pohjat haluamillasi täytteillä ja paista 250 asteessa n.5-10 minuuttia.

3 kommenttia:

  1. Nam!
    Mä olen kanssa ihan käsi ton pizzapohjan kanssa, enkä ikinä saa siitä sellaista ohutta ja reunoilta rapsakkaa...siispä keskityn aina täytteisiin ja "ulkoistan" ton pohjan tekemisen jollekin muulle...:) Täytyypä kokeilla tätä reseptiä!
    Leila on aikas näppärä leippurinna! Ihan niinkuin sinäkin <3

    -M-

    VastaaPoista
  2. Kiitos loistavasta reseptistä. Olen kokeillut aiemmin ainakin viittä pizzapohjaa ja tämä oli ensimmäinen, johon olen tyytyväinen. Kiireessä pizza sai kohota vain 10 minuuttia, mutta tulos oli loistava. Sain tällä reseptillä kaksi pellillistä pizzaa.

    VastaaPoista
  3. Tällä ohjeella tehnyt monet kerrat ja saanut kehuja...

    VastaaPoista