9. elokuuta 2012

Muumimammakakku



Ystäväni tyttären 2-vuotissynttärit tulivat ja meidän tytön niiskuneitikakun innoittamana tekasin synttärisankarille muumimammakakun. Olihan minulla toki hieman tietoakin, sillä olimme yhdessä tyttöjemme kanssa muumimaailmassa heinäkuun alussa ja siellä nimenomaan muumimamma oli tämän neidin suosikki! Tästä tuli hieman tälläinen pikaversio, sillä pursotin reunat kermalla. Jos olisin vuorannut koko kakun vaahtokarkkimassalla olisi se vienyt paljon enemmän aikaa ja vaatinut parempaa keskittymistä. Molemmista minulla on hieman uupeloa näiden kahden pienen palleron ollessa täällä kotona. 
Mutta loppujen lopuksi tälläinen kakku ei ole edes kovin vaikea tehdä. Tähän meni kaksi kääretorttupohjaa, joista leikkasin muumimamman hahmon kerrokset. Väliin tekaisin vadelmavaahdon ja kostutin vaniljamaidolla. Päälliset ovat vaahtokarkkimassaa ja suurinta piperrystä vaati muumimamman laukku. Loput onkin melkein vain "lätkimistä" :) Käsittääkseni kakku oli ollut sankarille mieluinen ja se lämmittää aina leipurin mieltä.

Onnea vielä juoksukaveri Olivialle!

9 kommenttia:

  1. Hieno! Voisin tekaista tällaisen ensi viikolla omalle kaksiveelleni :)
    Mistä tuota vaahtokarkkimassaa saa, onko hintavaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän tätä http://www.confetti.fi/epages/Confetti.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Confetti/Products/B593 ja itseasiassa virallinen nimi taitaakin olla tuo 'kaulittava massa' :) Tuolla on myös muita värejä ja makuja tai sitten ostaa valkoista ja värjää itse. Suosittelen pastavärejä.

      Poista
    2. Okei, kiitos tiedosta :)

      Onko ensikertalaiselle kuinka hankalaa askartelua kauliminen ja kakun päälle asettaminen?

      Poista
    3. Hmm.. Se vähän riippuu kuinka näppärä on sormistaan. Minulla ensimmäinen kakku meni hyvin mutta seuraavat 3 huonosti. Niinkuin kaikessa, harjoittelu tekee mestarin. Tomusokeria massan alle reilusti ja silikoninen kaulin niin olet jo pitkällä. :)

      Poista
  2. Ymmärrän hyvin ettei ihan täysillä voi panostaa pienten läsnäollessa, monesti tarvisi useamman käsiparin kun jotain häärää. Minullakin 2-vuotias (ehtiväinen poika) ja kohta 1 1/2 kk ikäinen vauva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tässä vielä tommoiset "kotileipomukset" menee, kun niihin voi tuon tytönkin ottaa mukaan. Heti kun pitää näpertää enemmän, niin pitäisi olla tyhjä talo ja työrauha. :D

      Poista
  3. Ihana mamma! Synttärisankari on varmasti onnellinen tuollaisesta kakusta.
    Leipomisrauha on meilläkin usein kateissa, vaikka nuorin on jo 5v. Kummasti tulee äidille asiaa siinä vaiheessa, kun tarvis hetken rauhaa ja hiljasuutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä neiti työntää milloin keittiön tuolin, oman syöttötuolin tai keittojakkaran tai sit kiipeää vain laatikon kahvoja pitkin katsomaan et mitä teen. Sitten vaatii: "Minä maistan!" Saakin yleensä nuolla vatkaimet. :)

      Poista
  4. Vooi, onpa suloinen kakku :3 ♥

    VastaaPoista