31. toukokuuta 2010

Lomakakku


Loma alkaa kolmen päivän kuluttua! Vein kakun pari päivää etuajassa töihin, jotta kaikki ihanat työkaverit pääsisivät osingoille, osa kun jäi jo nyt pois töistä. Kuten jo aiemmin kerroin, tein kukkia hyvissä ajoin ennen itse kakkua. Ja niitä liljojahan tein lisää, annoin niiden nyt vain kuivua vielä pitempään ja sehän tepsi murenemiseen, eli terveisiä Ahonlaidan Tanjalle :)

Perus sokerikakun väliin tein kermavaahto-rahka-kuningatarpiltti-moussen ja pilkoin vielä sekaan tuoreita mansikoita. Jättegott! Kostutus vaniljamaidolla. Pursotukset tein Flora Vispillä, mikä oli hyvin epätasalaattuista. Ensimmäistä purkkia tuntui saavan vatkata vaikka kuinka pitkään ja seuraava purkki jämähti lähes saman tien ja jopa liian tiiviiksi. Tämän takia pursotukset eivät ole sieltä kauniimmasta päästä. Hieman harmia tuotti myös valokuvaaminen aamuauringossa, hyvää kuvaa ei meinannut saada sitten millään. Harmi kun ei ollut aikaa odottaa, että aurinko nousisi korkeammalle, jolloin kuvastakin olisi tullut kauniimpi. Mutta kohtahan on loma ja sitten on aikaa vaikka joka aamu katsella auringonnousua.


29. toukokuuta 2010

Kukkasia



Oma kesäloman alku lähestyy ja työkavereita ajattelin muistaa taas kakkusella ja samalla polkaista lomat oikein juhlavasti käyntiin. Kesän kynnyksellä idea jonkinlaisesta kukkakakkusta on pyörinyt mielessä. Olen viime aikoina leiponut paljon punaista ja vaaleanpunaista, joten halusin tällä kertaa käyttää jotain eri värejä. Hempeä keltainen ja vihreä tuntuivat houkuttelevilta ja päädyinpä siis niihin.


Olen ostanut Confetista joitakin kukkamuotteja, joilla teen sokerimassasta kukkasia. Näihinkin kukkiin käytin muottia ja valkoista sokerimassaa. Väriä tupsuttelin pintaan ns. tomuväreillä ja käytin pientä sivellintä. Pinsettien kanssa yritin saada pikkuruisia nonparelleja osumaan kukkasien keskelle, johon olin laittanut kaupan sokerikuorrutetta cocktailtikulla ns. liimaksi. Kuvista huomaa, että kukkien reunat ovat vähän epäsiistit muoteista, mutta oppia ikä kaikki. Ensi kerralla muistan tasoitella nekin.



Halusin myös tehdä muutaman liljan sokerimassasta kun en ollut niitä aiemmin tehnyt. Minulla ei ole liljamuottia, joten alku tuotti hieman päänvaivaa. Päädyin monen yrityksen kautta leikkaamaan sokerimassasta kaksi kolmesakaraista "terälehteä", jotka sitten muovailin ja asettelin päällekäin. Taisin tehdä liian ohuita, sillä nämä kuvan liljat meinasivat murentua monta kertaa kuivuttuaan. Heteet ovat joskus kiinasta ostamaani ohutta munanuudelia, joiden kärjet kastin sulaan suklaaseen. Värjäys edelleen tomuväreillä, yritin katsoa netistä oikeiden liljojen kuvia ja jäljitellä niitä. Valitettavasti liljat eivät olleet sitä kestävämpää sorttia, joten ei auta kuin alkaa uusiin liljatalkoisiin.

28. toukokuuta 2010

Monen merkkipäivän kakku


Kun niihin kakkuihin hurahtaa, tulevat ne uniinkin. Tämän kakun valmistin äitienpäivän, suhteen merkkipäivän ja oman syntymäpäivän kunniaksi. Eli kolme kärpästä yhdellä iskulla. Kakku oli niin tuhti ja iso, että siittä riitti töihin viemisiksi asti. Ja tämä oli kaikenkaikkiaan oikein onnistunut kakku! Yltiövaaleanpunainen väri antaa ehkä hieman imelän ennakkovaikutelman mutta maku oli oikein raikas ja siittä pidettiin kovasti. Mieltä lämmitti erityisesti erään miespuolisen työkaverin kehut, kun hän sanoi, että kakku oli yksi parhaimmista, mitä hän on koskaan maistanut.

Itse kakkuun. Jälleen kerran mietin pitkään, mikä olisi paras kakkupohja. Päädyin yllättäen taas Kinuskikissan sivuille ja valitsin sieltä sienikakkupohjan. Kakun kostutin maidon ja vaniljasokerin sekoituksella. Koska en pidä kovin öklömakeasta, ja muokkaankin reseptejä monesti vähäsokerisimmiksi, mietin täytteitäkin jopa hieman huvittavalla pieteetillä. Päädyin laittamaan yhteen väliin rahkan, kermavaahdon ja kuningatarpiltin sekoituksen, johon lisäsin hieman sokeria ja pari liivatetta jämäköittämään täytettä. Toisen täytteen valitsin Pullahiiren blogista täältä. Pullahiiren ohjeen puolitin ja vähensin sokerin määrää, lisäsin vielä tuoreita mansikkalohkoja ja lopputuloksesta tuli oikein hyvä. Laitan mansikkamoussen ohjeen vielä pienempänä ja muokattuna esiin:

  • 3 dl vispikermaa.
  • 250g /puoli litraa pakastemansikoita (tai tuoreita mansikoita)
  • 2-3 liivatelehteä
  • tilkka vettä (pari reilua ruokalusikallista)
  • n. desi tomusokeria
  • vaniljasokeria maun mukaan

Laita liivatteet likoon ja sulata pakastemansikat. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokereilla. Soseuta mansikat tehosekoittimella tai ihan haarukalla. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja laita liotetut liivatteet siihen. Lisää liivateseos mansikkasurvoksen joukkoon ja lisää joukkoon vatkattu kerma. Sekoita tasaiseksi mousseksi ja täytä kakku.

Unohdinkin aiemmin jo mainita, että kaikenlaiset täytekakut kannattaisi koota irtopohjavuokaan. Tällä tavalalla kakut pysyvät kauniisti kasassa ja täytteet, jotka vaativat hyytymistä, pysyvät kakun väleissä kauniina. Hyytymistä pitää odottaa aina muutama tunti, joten kiireellä kakkuja ei oikein tehdä. Mutta samalla kakut makustuvat ja lopputulos on entistä herkullisempi.

Lopuksi koristeet. Neilikat sokerimassaa ja ohje Kinuskikissalta (jälleen kerran) täältä. Rusetti myös sokerimassaa ja ihan omasta päästä väkerretty. Reunapursotukset ovat vaaleanpunaiseksi pastavärillä värjättyä Flora Vispiä, joka on jämäköitetty vaniljakreemijauheella. Lisäksi päällyskuorrute kaulittua sokerimassaa. Vähän runsashan siittä tuli mutta ihan hauska.

Kakkujen kimppuun!

Tämä oli ihan ensimmäinen kakkuni, minkä tein kun innostuin kakuista ja koristelusta tämän vuoden huhtikuussa. Voi pojat, kun tätäkin väsättiin pitkään! Kakku meni loppujen lopuksi Haminaan appivanhemmille tulijaisiksi.
Ihan ensimmäisiä blogeja, josta hain paljon inspiraatiota ja apuja nimenomaan kakkuihin oli Kinuskikissan blogi. Kun aloin leipomaan kakkua, tein pohjan Kinuksikissan mehevän suklaakakkupohja-ohjeen mukaan. Pohja oli tosiaan hieman hankala hallittava ja mureni helposti, mutta maku oli erittäin hyvä. Suklaisen pohjan valitsin myös siksi, että appivanhemmista toinen on sille erityisen perso. Täyte oli Glorian Ruoka & Viini -lehdessä olevan suklaakakun vadelma-mascarponejuusto täyte, jota hieman muokkasin.

Koristelut. Aivan, NE koristelut. Tutustuin ekaa kertaa elämässäni sokerimassaan, sillä toinen aloittelijan vaihtoehto olisi ollut marsipaani, enkä pidä sen mausta. Muutamana iltana otin asiakseni muovailla ruusuja ja muita kukkia tästä sokerimassasta. Se oli loppujen lopuksi yllättävän helppoa. Minulla oli kolmea eriväristä valmista sokerimassapötköä, joista sitten tein kukkia. Myös koko kakku on päällystetty sokerimassalla ja sen kauliminen tasaiseksi ja tarpeeksi ohueksi olikin se koko projektin vaikein osuus! Sain sokerimassan levitettyä kakun päälle vasta noin kuudennella yrittämällä ja silloinkin se hieman repesi helmasta. Siksi tuo ruskea kaistale tuolla reunassa, peittämässä siis kauneusvirhettä. Sokerimassa vaatii myös ns. sokerikreemin allensa, ettei massa itsessään ala sulamaan ajan kanssa. Käsittääkseni myös kerma käy, jos kakkua ei meinaa seisottaa pitkään. Lopuksi asettelin päälle kukkaset, sokerihelmet ja spritsasin suklaalla kiehkuroita päälle. Kakun helmaa koristaa niin ikään sokerimassasta pyöritetyt pallot. Valmis kakku oli kyllä hyvää ja maku ehdottomasti vain parani ajan kanssa. Vaikeuksien kautta voittoon sanoisin.



27. toukokuuta 2010

Alkukesän raparperit ja mansikat

Sain aimo annoksen tuoreita tämän kesän raparperin varsia kun kyläilimme taannoin Sahalahdella. Sehän tarkoitti sitä, että se oli leivonnan paikka. Olen tainnut tehdä raparperipiirakkaa viimeksi noin kymmenen vuotta sitten lukioaikoina ja nyt tutkiskelinkin innokkaana netistä raparperipiirakan ohjeita. Halusin lisätä ohjeeseen myös kotimaisia mansikoita, niitä kun on joissain kaupoissa jo tarjolla. Kun olin aikani nettiä selaillut, päädyin tähän ohjeeseen. Tietysti ohjetta piti hieman muokata, tein ohjeen siis puolikkaana vuokaan ja vähensin sokerin määrää melkein kolmanneksen. Lisäilin tietysti mansikoita sekaan. Huomasin myös, että ohjeessa mainittu 1/3 muruseosta, joka laitetaan piirakan päälle viimeiseksi, oli ainakin minun makuuni hieman liikaa. Myös raparperiä olisi saanut olla hieman enemmän. Muutoin piirakkaohje oli aivan loistava ja suosittelen sitä kaikille, jotka vähääkään raparperistä pitää!

Kekseliäs jälkkäri


Kun aiemmin leivoin kesäkeksejä, en jaksanut koristella kaikkia mitä takinasta tuli. Niinpä keksin jämäkekseille käyttöä jälkiruoan muodossa. Tähän jälkkäriin käy periaatteessa mitkä tahansa keksit ja lähes kaikki marjat. Itse valitsin kirsikat, kun niitä sai tuoreena kaupasta. Idea on varsin simppeli - lado kerroksittain keksejä, marjoja ja rahka-kermavaahtoseosta. Käytin tähän, keksien ja kirsikoiden lisäksi, Valion maustettua vaniljarahkaa ja hitusen kermavaahtoa (ei välttämätön). Tämä on hauskan näköinen ja nopeatekoinen jälkiruoka, joka kannattaa tehdä juuri ennen syömistä. Jos keksitornit tekee aiemmin, eivät ne välttämättä pysy kasassa ja keksit pehmenevät. Mutta makua se ei haittaa.

Maailman parhaat minttusuklaaruudut


Leipomisinnostuksen alkuvaiheessa sain kerran kyläillessäni ystäviemme luona ehkä maailman parhaita "mokkaruutuja". Tietysti kärtin reseptiä talon emännältä ja hän sen minulle sitten antoi. Resepti on niin hyvä, että se ansaitsee oman palstatilansa. Taikinan voi sekoittaa ihan käsipelillä, sähkövatkaimia ei tarvita. Olen muokannut reseptiä hieman omanlaisekseni lisäämällä mm. mintun makua. Lisäksi teen reseptin yleensä puolikkaana vuokaan. Nämä suklaaruudut on parhaimmillaan seuraavana päivänä. Tästä reseptistä tulee pellillinen.

Kaakaoliemi
  • 2 1/2dl vettä
  • 200g margariinina
  • 4rkl kaakaojauhetta
  • 1tl suolaa
Sekoita ainekset hyvin ja kiehauta kattilassa.

Taikina
  • 5dl vehnäjauhoja
  • 3-4dl sokeria
  • 2tl vanilliinisokeria
  • 1 1/2 tl soodaa
  • 1dl piimää/maustamatonta jogurttia tms.
  • 2 munaa
Lisää jauhoseokseen ensin kaakaoliemi, jonka jälkeen piimä/maustamaton jogurtti ja lopuksi munat. Sekoita. Paista 200 asteessa n.20 min

Kuorrutus kattilassa
  • 4rkl maitoa
  • 150g margariinia
  • 3-4 pätkis pötköä
  • 2rkl kaakaojauhetta
  • n. 500g tomusokeria
Kiehauta (varo polttamasta) margariini, pilkotut pätkikset, maito ja kaakaojauhe. Lisää lopuksi sekaan tomusokeri kokoajan sekoittaen. Kuorruta jäähtyneet suklaapalat, koristele, anna jähmettyä ja leikkaa annospaloiksi.

Koreat korit


Innostuin leipomaan muffinsseja kun törmäsin Confetissa upeisiin muffinssireunuksiin. Lisäksi olin nähnyt muissa blogeissa muffinsseille tehtyjä kauniita ja kekseliäitä koristeluja. Maailmalla nämä tämän tyyliset muffinsit tunnetaan paremmin nimellä Cup Cakes. Nämä minun tekeleet ovat ehkä tälläisiä yksinkertaisempia versioita. Mutta nuo koristereunukset tekevät tosiaan ihmeitä! Tein ihan perus muffinssitaikinan, johon laitoin sekaan vadelmia. Kannattaa käyttää muffinsivuokaa, jos sellaisen omistaa, sillä silloin muffinsit pysyvät paremmin kasassa. Kun muffinsit olivat jäähtyneet, tein Flora Vispistä vaahdon, jonka maustoin ripauksella vaniljasokeria. Jämäkkyyttä vaahto sai vaniljakreemijauheesta. Vaniljakreemijauhe on itsessään jo makeaa, joten sokerinkin voi jättää halutessaan pois. Pursotukset muffiensien päälle, koristeeksi pari sokerihelmeä ja voilà - upeat herkkumuffisit ovat valmiit!

Kesän ensikeksit



Kesän lähestyessä kaikki värit alkoivat kiehtomaan ja inspiraation puuskassa päädyin leipomaan keksejä ja vielä väsäämään niihin koristeluja. Ensikertalaisella aikaa kului ihan tuhottomasti ja jälkikin on mitä on, mutta ainakin värit ovat kauniit. Keksit leivoin jo pari päivää aiemmin. Koska en omista vielä mitään keksimuotteja, käytin apuna Iittalan vesilasia, jolla painelin taikinaan ympyröitä. Ihan kelpo ympyröitä tuli! Koristelut on tehty pasta- ja elintarvikevärillä värjätyllä pikeerillä. Pari keksiä taisi saada kuoreensa sokerimassasta aiemmin tehtyjä kukkia ja sokerihelmiä. Keksien koristeluvinkkejä hain täältä.