Nam. Nam nam nam. Juustokakku ameriikkojen tapaan on kyllä minun suurinta herkkua. Matkustaessa maailmalla hemmottelen itseäni usein hakemalla jostain kahvilasta hotellihuoneeseen itselleni palan Cheesecakea ja katson samalla jotain leffaa. Parhaat juustokakut olen tietty saanut New Yorkissa mutta myös Pekingin Starbucksista saa oivallista cheesecakea. Lieneekö ikävä töihin vai mikä, mutta tätä oli pakko saada. :)
Tälläisen Amerikan juustokakun, eli uunissa tehdyn juustokakun reseptiin törmäsin jo maaliskuussa. Etsiskelin helppoa ja hyvänkuuloista reseptiä ja löysin sellaisen tietysti Ahonlaidan Tanjalta täältä.
Tein sitä silloin töihin ja se sai kovasti kehuja. Myös mies oli siittä kovin innoissaan (puhumattakaan minusta!). Muistan kun pähkäilin noiden grammamäärien kanssa ja kävin ostamassa reseptiä varten jopa pienen digitaalisen keittiövaa'an. Jokatapauksessa sain juustokakun silloin onnistumaan ja tein sitä nyt uudestaan ja se on edelleen aivan ihanan hyvää. Tässäpä reseptiä muunneltuna desilitroihin. Sanottakoon vielä, että minä suuruuden hulluuksissani tein tämän 24cm vuokaan ja muuntelin reseptiä itselleni hieman suuremmaksi. Tämä ohje on siis se suurempi versio, jolloin pohjataikina on tehty kaksinkertaisena ja täyte noin puolitoistakertaisena alkuperäiseen reseptiin verrattuna.
Pohja
- 200 g voita
- 1 dl sokeria
- 4 dl vehnäjauhoja
- 2 munaa
Täyte
- 600 g maustamatonta tuorejuustoa
- puoli purkkia (125 g) maitorahkaa
- 4 kananmunaa
- 1 dl sokeria
- 3 tl vaniljasokeria
- 4 rkl kuohukermaa
- vajaa 1/2 dl maissitärkkelystä
- puolikkaan ison sitruunan mehu
Sekoita tuorejuusto, rahka ja sokerit. Lisää joukkoon kanamunat yksitellen kokoajan sekoittaen. Sekoita maissitärkkelys kuohukermaan ja lisää massaan sekoittaen. Lopuksi lisätään sitruunamehu ja sekoitetaan tasaiseksi.
Pingota irtopohjavuoan (minulla 24cm) pohjalle leivinpaperi. Taputtele jähmettynyt taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Kaada lopuksi täyte vuokaan. Paista 150 asteessa uunin alatasolla n. 75 minuuttia.
Kakku on ehdottomasti parhaimmillaan kun on saanut jäähtyä ja makustua yön yli. Minä lisäsin täytteen sekaan vielä reilun kourallisen mustikoita sen jälkeen kun olin kaatanut massan vuokaan. Mustikat antavat lisää ilmettä ja vähän makuakin. Haaveissa olisi tehdä tästä vielä joskus ns. marmoriversio. Ehkäpä joku päivä. Kyllä tämä on vaan niin hyvää, nam nam.
Haa, kivaa kun olet mieltynyt tähän reseptiin, miekin tykkään tästä aikas paljon! <3
VastaaPoistaItekin oon tehny mustikkajuustokakkua samalla reseptillä, siitäkin tulee makoisaa. Itse tein niin että kieräytin pari desiä mustikoita ruokalusikallisessa maissijauhoja ja sitten massan sekaan ja koko täytteestä tuli violetti. Hauskaa ja maistuvaa! :D
Ihanaa juustokakkua, nammmm :) Ja sun kuvat on kyllä ihan mahtavia, miten joku osaakaan! :)
VastaaPoista