13. tammikuuta 2013

Naan-leipä





Uutena vuotena nautiskelimme tosiaan intialaishenkistä ruokaa ja silloin tein kaveriksi näitä naan-leipiä. Leivät ovat melko vaivattomia tehdä ja ah, niin hyviä mausteisen padan kanssa. Näihin vaan tahtoo tulla hieman himo. Leivät kannattaa paistaa viimeisenä, juuri ennenkuin istutaan pöytään nauttimaan ruoasta, sillä leivät ovat parhaimmillaan uunituoreina. Tällä ohjeella tulee 9 leipää.

Naan-leivät

  • 2 dl maitoa
  • 25 g tuorehiivaa
  • 1 kananmuna
  • 2 tl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl öljyä
  • 1/2 dl maustamatonta jogurttia
  • 1 tl leivinjauhoja
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • voisulaa leipien voiteluun
Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon keveysti vatkattu muna, sokeri, suola, öljy ja jogurtti. Sekoita leivinjauhe ja jauhot toisessa kulhossa. Lisää jauhot taikinaan vähitellen ja vaivaa taikinaa tovi. Kohota leipää vähintään tunti. Muotoile kohonneesta taikinasta jauhoitetulla alustalla pötkö. Leikkaa pötköstä 9 palaa. Kaulitse palat litteiksi ja roikota sen jälkeen yhdestä reunasta, jotta saat leivästä pisaran mallisen. Anna leipien kohota hetki pellin päällä. Voitele leivät voisulalla ja ripottele pinnalle halutetssasi unikon siemeniä. Paista leipiä 250 asteessa keskitasolla n.6 minuuttia, kunnes pinta alkaa tummua. Nauti heti.

10 kommenttia:

  1. Näyttääpä herkulliselta :) Leipominen on mukavaa, ja lapset rakastavat sitä.

    VastaaPoista
  2. mä oon tehny naan-leipää joskus ja mä tykkäsin, oli hyvää, voisin tehdä taas :)

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa, kiitos ohjeesta! juuri viikonloppuna etsiskelin hyvää naan-leivän ohjetta butter chickenin kaveriksi ja en löytänyt sopivaa. Tämä menee varmasti kokeiluun :)

    VastaaPoista
  4. Voi iiks mikä blogi! googletin jogurttijuustokakkua ja nyt olen joutunut kopioimaan ties miten monta ohjetta, mm. tämän :)

    VastaaPoista
  5. Mitä söitte leivän kaverina, tai siis minkä kaverina söitte näitä leipiä? :--)

    VastaaPoista
  6. Me syötiin oikein mausteista currylihaa, turkkilaista jogurttia ja kasviksia. :)

    VastaaPoista
  7. Mitä mahdan tehdä väärin, minulla leipä ei ollenkaan kupruile vaan paistuu tasaiseksi lätyksi ? Olen huomannut saman pulman kun teen esim pizzaa, reunat eivät kupruile ollenkaan vaan paistuvat koviksi ja tasaisiksi. Ei ole ollenkaan niin hyvää! Pitäisikö uuniin laittaa vesikuppi tms, vai mikä auttaisi?

    VastaaPoista
  8. Näistä tuli tosi ihania! Kiitos ohjeesta

    VastaaPoista
  9. Kuvasi houkutteli kokeilemaan ja leivistä tuli todella hyviä ja kaiki yhdeksän leipää katosivat parempiin suihin rapean thaisalaatin kera.

    VastaaPoista