16. tammikuuta 2013

Hömppätauko


Vaikka yritän pääsääntöisesti pysytellä herkkublogin ja oman reseptipankin pitämisessä olen huomannut, että postaukset, joissa kerron jotain itsestäni on otettu hyvin vastaan.
Niinpä tämmöisenä rauhallisena hetkenä, kun molemmat pikkuihmiset nukkuu ja uunikaan ei ole päällä, uppoudun muiden blogien lukemiseen. Tämä on siis sitä "omaa aikaa". Vierailin Empun Piece of Cheesecake-blogissa ja siellä oli tämmöinen herkullinen kysymyskimara. Emppu kehotti muita bloggaajia nappaamaan kysymykset mukaansa ja minähän tein työtä käskettyä. Tässäpä siis taas vaihteeksi lisää infoa allekirjoittaneesta, hieman lyhyempänä versiona tosin.  :)

  11 kysymystä

1. Jos voisit olla päivän ajan joku muu, kuka olisit ja miksi?
Hmm.. Prinsessa, julkkis, mikä olisin? Mietin pitkään ja päädyin siihen, että oisin mielelläni päivän verran astronautti. Ois niin hienoa nähdä maapallo avaruudesta.

2. Minne matkustaisit seuraavaksi, jos mitään rajoitteita ei olisi?
Haaveilen, että matkustaisimme vielä tämän vuoden aikana Australiaan. Mutta jos saisin nyt juuri tällä hetkellä lähteä jonnekin ilman mitään tunnontuskia, niin se olisi Afrikka. Masai Maran kansallispuistoon katsomaan eläinten vaellusta! Jos sitä pääsisi vielä katsomaan lintuperspektiivistä, niin elämys olisi täydellinen!

3. Mitä sanoisit 15-vuotiaalle itsellesi juuri nyt?
Älä hätäile, asioilla on tapana järjestyä. 

4. Mihin ihastuit puolisossasi ensimmäisenä?
Tapasimme hieman erikoisissa olosuhteissa ja se varmasti omalta osaltaan vaikutti tilanteeseen, sillä ihastuin nopeasti, mikä ei ole kovin tyypillistä. Mieheni välittömyys teki minuun vaikutuksen ja onhan hän myös melkoisen komeakin. :)

5. Pidätkö enemmän yllätysten saamisesta vai niiden järjestämisestä?
Aivan ehdottomasti pidän enemmän yllätysten järjestämisestä! Toki, onhan yllätysten saaminenkin kivaa, mutta se koko prosessi, kun järkkäilee jotain kivaa ja mieluista yllätystä toiselle on vaan niin kutkuttavan kivaa.

6. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi lapsena?
Bolibompa eli ruotsin Pikku Kakkonen. 

7. Minkä supervoiman ottaisit jos voisit valita minkä vain? Miksi?
Näkymättömyys - olen parantumattoman utelias. Minua ei todellakaan kiinnosta mitkään ihmisten yksityisasiat, mutta on paljon paikkoja minne tavallisilla ihmisillä ei ole pääsyä ja ainakin minua kiinnostaa juurikin kaikki sellaiset paikat!

8. Olitko se nörtti vai kaikkien suosikki, näiden yhdistelmä vai jotain ihan muuta?
Jotain ihan muuta. Ala-asteella olin maahanmuuttaja, erilainen ja jossain vaiheessa myös koulukiusattu. Yläasteella olin kovis ja kapinoija. Lukiossa olin oppilaskunnan puheenjohtaja ja eturivin järjestelijä. Voi varmaan sanoa, että olen kokeillut kaikkia rooleja.

9. Mistä taidostasi olet ylpeä?
Olen ylpeä kielitaidostani ja visuaalisesta lahjakkuudestani. Teen myös mielestäni ihan kelvollista ruokaa. ;)

10. Mitkä viisi samalla kirjaimella alkavaa adjektiiviä kuvaavat sinua?
Iloinen, itsepäinen, intuitiivinen, innokas ja ilmeikäs.

11. Miten jatkaisit lausetta "Lapsuuden kesääni kuului aina..?"
...mummon mustikkapiirakka ja meri. Ihana mummolamme on meren rannalla. Mummolan rantametsiköstä mummo aina poimi kesän ensimmäiset mustikat ja teki niistä maailman parasta pullapohjaista mustikkapiirakkaa. Ei ihme, että minusta kasvoi herkuttelija!


Huh, melkoinen urakka ja melkoisen kiperiä kysymyksiä. Johan tässä lasten päiväuniaika vierähtikin! En myöskään puolestani haasta ketään, mutta jokainen, joka kokee tämmöiset jutut mieleisiksi voi kokeilla vaikka näitä Empun kysymyksiä. Empulle terkkuja- melkoisen kiperiä kysymyksiä olit laitellut!! :)

7 kommenttia:

  1. Kiva ylläri, että olit napannut kysymykset mukaasi! Mielenkiintoisia vastauksia ja aivan ihana kuva. Keltainen sopii sinulle tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En olekoskaan ajatellut, että keltainen sopisi minulle kovin hyvin. Tyttärellemme se sopii taas aivan loistavasti ja onkin yksi hänen lempiväreistään. Tyttömme on tosin perinyt minulta tuon tummuuden, joten ehkäpä se keltainen sit sopii minullekin. :)

      Poista
  2. Voi miten hauska! Kiva oppia jotain uutta sinusta. :) Ja pitää vielä kiittää siitä puolukka-leivän ohjeesta. Se on ihan mielttömän hyvää!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos upposi! :) Se puolukkaleipä on kyllä mahtia. Oon nyt myös innostunut tekemään näkkäriä, sitä varmaan seuraavana jakoon. :)

      Poista
  3. Kiva postausaihe! Mahtaako kuva olla Helsingin Kalasatamasta otettu? Olemme muuttamassa sinne keväällä niin uteliaisuus heräsi:)

    Dreamer

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Tää kuva on otettu viime marraskuussa Tukholman vanhan kaupungin edustalla, kun käytiin perheen kanssa vähän risteilemässä. :)

      Poista
  4. Okei, keltainen pyöreä rakennus näytti ihan Kalasatamalta=) haha.

    VastaaPoista