24. lokakuuta 2012

Asiaa glögistä






Tee se itse-glögi

Ensi viikolle on luvattu pakkasia jo tänne eteläänkin, joten nyt viimeistään on mielestäni aika kaivaa glögit esille. Myönnetään, olen hieman jouluhullu ja monet liittävät glögin vahvasti jouluun. Mielestäni glögi on myös loistava esitalvijuoma, sillä jostain syystä se ei enää kuitenkaan uppoa joulun ja uuden vuoden jälkeen. Ja kyllä, mantelit ja rusinat kuuluvat ainakin minun glögiini! ;)
Päätin ihan näin leipomisen puutteessa tehdä pienen glögiarvostelun tämän talven vahvoista uutuusglögeistä ja yhdestä vanhasta tuttavuudesta. Makutestiin pääsivät Lignell & Piispasen Loimu 2012, ruotsalainen Blossa 2012 ja (myöskin ruotsalainen) luomurypäleistä ja mausteista valmistettu Snällerödsin Glögi.

Loimu 2012 (13,98€)

Alko lupaa mesimarjaa ja kardemummaa. Erityisesti tuo kardemumma houkutteli itseäni pulloa valittaessa. Jostain syystä en ikinä muista näitä Loimuja ostaessa, että niiden alkoholiprosentti on huimat 21%! Glögi sinänsä maistui aivankin erinomaiselle ja varsin makealle, mutta valitettavasti korkea alkoholipitoisuus hieman haalistutti nautintoa. Mitä lämpimämpää glögi oli, sitä äkäisemmin alkoholi maistui. Ja minun mielestäni glögin pitää olla lämmintä, ellei jopa kuumaa. Tästä löytyivät mielestäni hyvin kaikki glögiin kuuluvat maut, mutta miinusta liian vahvasta alkoholista. Kardemummaa en löytänyt. Tämä käy hyvin esim. hiihtolenkin päätteeksi takkatulen ääressä, kun alle on nautittu vaikkapa lasillinen punaviiniä. ;)

Blossa 2012 (12,48€)

Hetkinen! Glögi, jossa maistuu japanilainen sitrushedelmä Yuzu?! Ensireaktioni oli hienoinen järkytys. Eihän nyt japanilaiset maut voi käydä yksiin pohjoisen glögin kanssa. Makutestissä juoma osoittautui ennakkoluulojani paljon paremmaksi. Toki nyt vaalea väri (jostain syystä olen perinteisten punaisten glögien ystävä) vähän häiritsi mutta tämä kyseinen sitrushedelmä solahti pohjoisen ennalta-asetettuihin spekseihin moitteetta. Itseasiassa, en juurikaan huomannut glögissä sitruksen makua. Juoma oli lempeä, ellei jopa kepeä. Talvisuus ja joulumaisuus maistuivat ja alkoholin tuntu ei jyrännyt makuja. Tätä teki mieli ottaa lisää! Blossaa voisi tarjota ystäväporukan illanistujaisissa kauniista mukeista sinihomejuustopipareiden seurana.

Snälleröds Glögg (11,98€)

Tämän luokkittelisin klassiseksi glögiksi. Suomen Loimu 2012 muistuttaa itseasiassa tätä ruotsalaista serkkuaan hyvinkin paljon. Makeusaste ei ole niin suuri, kuin Loimussa ja alkoholiprosenttikin alhaisempi. Tässä maistuu joulun mausteet vahvasti ja juoma on muutenkin hyvin runsas ja hedelmäinen. Plussaa luomuilusta ja punaisesta väristä! Erinomainen arkiglögi, mutta menee toki hieman juhlavammassakin tilaisuudessa. Nautitaan oman kullan kainalossa leffaa katsellessa.


Yhteenvetona pitää todeta, että nyt ruotsalaiset glögit pesivät suomailaisen glögin mennen tullen. Voisinkin esittää Lignell & Piispaselle vienon toiveen, että tekisivät miedompaa juhlaglögiä, vaikka edes koemielessä. Vaikken todellakaan ole mikään makuexpertti, pikemminkin makumaallikko, niin toivottavasti tästä oli teille lukijoille jotain iloa. :) Mikä on muuten teidän suosikkiglöginne? Entäpäs glögin makupari? Ja ennenkaikkea, mitä piditte arvostelupostauksesta? Jos ei viitsi ostaa valmista glögiä, on viimeisessä kuvassa ohje kotitekoiseen juomaan. Sekin on tosin ruotsiksi. 

9 kommenttia:

  1. Mahtava postaus, kiitos! Yksi syy, miksi olen niin vahvasti Blossan äänenkannattaja, on just se, ettei siinä ole liikaa alkoholia. En ainakaan itse tykkää, jos olen ihan tumussa yhden mukillisen jälkeen ja valitettavasti tuo suomalainen on ihan liian tiukkaa.

    Mä tykkäsin tänvuotisesta Blossasta muutenkin, kivan erilaista, mutta inkivääri toi riittävän joulureferenssin. :) Itse en pidä sinihomejuustosta ja vähän mietin, että mitenhän tuo mahtaisi mennä yhteen jonkun piparipohjaisen juustokakun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparipohjainen juustokakku kävisi varmasti, esim appelsiinin makuisena... Hmm.. Mutta jos toi sinihomejuusto ei maistu, niin esim. levitettävää vuohenjuustoa piparin päälle, ihan pieni roiskasu hunajaa ja sit jotain vihreetä koristeeksi. Se ois itseasiassa ehkä vielä kauniimpikin snäcki, kuten on tämä Blossakin kaunis juoma. :)

      Poista
  2. Ihan vielä en ole valmis joulukauteen... Teen yleensä lähempänä joulua portviinipohjaista glögiä ja jonain vuonna olen hakenut yhden Blossan joulukuun alussa.

    VastaaPoista
  3. Hyvä tämä vertailu, ainakin ihmiset nyt tietää mitä kannattaisi kokeilla. :----) Oma lemppariglögi [jota hörpin tälläkin hetkellä] on tuo Marlin perinteinen glögi.

    VastaaPoista
  4. Oikein tervetullut postaus! ...jonka johdosta pitääkin marssia Blossa-ostoksille. :) Meilläkin glögi on "esitalvijuoma". Noita mehuglögejä tulee aina ostettua vaihdellen, ja terästettyä niitä sitten milloin mitenkin. Vaaleaan glögin sekaan sopii hyvin Calvados, punaisen glögin sekaan Amaretto, joihinkin myös Cointreau. Ja koska pidän Cointreau-maustetusta glögistä niin uskoisin tämänvuotisen Blossankin uppoavan. Monesti lämmittelen glögin kattilassa kanelitangon kanssa, koska pidän perus mehuglögiä vahvemmasta kanelin mausta varsinkin vaaleiden glögien kohdalla.

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus! Minäkin ihmettelin tuota Blossan Yuzua, mutta kiva kuulla ettei se ollut fiasko. Kiva kuulla mielipiteitä kun itsekin tykkään glögeistä, ja vielä ei niin alkoholilta maistuvista.

    VastaaPoista
  6. Kiitos arvioista, eipäs ihme, että Loimu maistuikin niin voimakkaalle, en ollut huomannut sen alkoholin määrää... Sattumalta törmäsin tänne sinuun blogiisi, ja kivalta näyttää, pitää selata aiemmatkin postaukset kunnolla läpi. Sen kermakakun, jossa liukuvärikermaa jo näinkin ja se oli upea!

    VastaaPoista
  7. Kiva postausaihe. Mulla olisi vähän erilainen kysymys... sinulla on kauniita kuvia. Saako kysyä, millä kameralla ja objektiiveilla olet ottanut esim. nämä kuvat?

    VastaaPoista
  8. Oma suosikkini on perinteinen hehkuviini! Aluksi siihen addiktoituu, mutta onneksi makeus alkaa kyllästyttää jouluun mennessä. Siinäkin on toki potkua...josta perjantai-iltaisin ei ole juurikaan haittaa, päinvastoin : )

    VastaaPoista