11. kesäkuuta 2010

Sadepäivän raparperipiirakka

Aamu alkoi ihanan aurinkoisena ja me kävimme Tinkan kanssa pitkähköllä ja syreenintuoksuisella aamulenkillä. Mutta kuinkas ollakaan, kun päästiin kotiin, oli taivas jo tummanharmaa ja sade teki tuloaan. Sisäpäivä tiedossa, eikä siivoilu kamalasti innostanut, joten leipomiseksihan se jälleen kerran meni.

Jääkaapissa oli taas, kuinkas ollakaan, raparperia ja päätin, että kokkailen ne sieltä pois. Ravistelin hihasta tälläisen helpon sadepäivän piirakan ja se jopa onnistui!
Halusin pienehkön mutta korkean piirakan ja tein tämän 24 x 30 vuokaan, joka lienee alunperin tarkoitettu lasagnelle tms. Tässä helppo ja nopea ohje sadepäivän iloon:

  • 2 munaa
  • 2 dl sokeria
  • 150g margariinia
  • 4 1/2 dl jauhoja
  • 2 tl soodaa
  • 1tl vaniljasokeria
  • 2 dl piimää
  • 500g raparperia ja 1/2 dl sokeria

Kuori ja pilko raparperit, sokeroi ja jätä vetäytymään taikinan teon ajaksi. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vuorotellen joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sula margariini. Kaada lopuksi mukaan piimä ja sekoita tasaiseksi. Kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja ripottele päälle raparperit. Paista 200 asteessa uunin keski/alatasolla n. 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoa esim. vaniljakastikkeen kera.

Ennen paistamista ripottelin raparperien päälle vielä hieman tummaa muscovadosokeria. Myös esim. kaneli saattaisi sopia hienosti raparperin kanssa. Piirakasta tuli oikein mehevä ja sopivan raparperinen. Jos makeanhammasta oikein kolottaa, kannattaa käyttää hieman enemmän sokeria kun laittaa raparperit vetäytymään.

1 kommentti:

  1. Nam, raparperipiirakka on herkkua!

    Leivontafoorumilla on käynnissä raparperiaiheinen haaste, käy ihmeessä kurkkaamassa! :)

    VastaaPoista