20. lokakuuta 2013

Erilainen koristelu




Kukkuluuruu, täällä ollaan! Kuten olen aiemmin blogissa kirjoitellut, aloitin tässä kuussa jälleen kokopäiväiset työt. Pikkulapsiarki, kokopäivätyö ja leivontablogin pitäminen on melkoiset haastava kombo. Kyllä minulla on aikaa leipoa, mutta kuvaaminen ja kuvien ja tekstin päivittäminen blogiin vie ihan tuhottomasti aikaa. Blogihan jää ensimmäisenä tietysti paitsioon kun surffailee tässä arjen aikapaineessa, mutta yritän silti vielä joten kuten ylläpitää tätä rakasta henkireikää!
Tässä postauksessa näette mieheni syntymäpäiväkakun lähes kuukauden takaa. Inspiraatio on saatu pari vuotta vanhastaa Glorian Ruoka & Viini-lehdestä, jossa oli juttu Teemu Auran ja Markus Hurskaisen konditoriasta. He tekevät hieman erilaisia kakkuja, joiden abstraktit koristelut ovat jopa aavistuksen lapsekkaita. Oli itseasiassa varsin virkistävää kokeilla koristelun saralla jotain uutta ja myös vieraat kehuivat synttärikakun hassunhauskaa ulkonäköä.
Tein suklaajuustokakun suorakaiteen muotoiseen vuokaan. Koristeluna käytin appelsiinillä maustettua mascarponevaahtoa, pistaasipähkinöitä, mansikoita ja nougat-suklaalastuja. Mitäs pidätte tämmöisestä kakusta?



8 kommenttia:

  1. Hauska ja ihanan suklainen! Tuli elävästi mukava muisto ajalta, jolloin kännykät alkoivat yleistyä ja kaikki pelasivat klassista matopeliä! Tuo kakku on kuin herkullinen versio siitä. Kaiken huipuksi mieheni löysi 10 minuuttia sitten vanhan "matopelikännykkäni", joten muisto heräsi henkiin tuplasti :)

    VastaaPoista
  2. Oi! Teemulla ja Markuksella on aina niin upeita luomuksia! Kun näin kakusta kuvan (ennen kuin tekstiä ehdin lukemaan) meinasin kysyä että oletko ottanut heiltä vaikutteita!
    Mahtava suoritus ja upea kakku! :)

    VastaaPoista
  3. Varmasti herkullinen kakku :) Tosin vaatii pikkasen aikaa totutella "erilaiseen" koristeluun niiden perinteisesti koristeltujen rinnalla, mutta ihan hauska tämäkin ;)

    VastaaPoista
  4. Nam, tosi hyvän näköinen & kivan erilainen. Sopisi varmasti hyvin vaikkapa rippi- tai ylioppilasjuhliin tuollainen. ;)

    VastaaPoista
  5. Onpa hauska! Tutustuin blogiisi viikonlopun aikana ja ihastyin täysin! Kiitos kauniista ja simppeleistä kuvista ja herkuista :)

    VastaaPoista
  6. Hieno! Virkistävää koristelua. Näyttää myös todella herkulliselta, mmm...

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille kommenteista! Tätä kakkua oli tosiaan aika mukava tehdä. Jotenkin tuollainen "suurpiirteinen" mutta silti tarkka näpräily tuntui mukavalta. :)

    VastaaPoista