28. huhtikuuta 2012

Sokerimunkit ja sima



Nyt on tehtynä elämäni ensimmäiset munkit ja vappusima. Aiempina vuosina olen ollut niin kiireinen mutta nyt äitiyslomalla on sopivasti aikaa näille ihanille perinteillekin. Kuten olen monesti aiemmin blogissa todennut - tämähän oli helppoa! Jotenkin sitä aina vaipuu siihen uskoon, ettei osaa tai että tekeminen on hankalaa tai sitten vaan syyttää sitä ajan puutetta. Noh, nyt täytyy todeta ettei tästä eteenpäin ole hirveästi päteviä syitä jättää tätä perinnettä enää välistä!
Aloitin tekemällä siman viikko sitten. Muistelin, että tätini teki aina ihanaa simaa ja niinpä soitin hänelle vinkkien toivossa. Kulutin myös aikaa tutkimalla miten sima kannattaa valmistaa, jotta se ei olisi liian hiivainen tai mauton tai laimea tai tai... 
Päädyin lopulta tähän ohjeeseen ja tällä tuli oikein hyvä sima. Annoin siman ensin seistä kannella peitetyssä ämpärissä vuorokauden, jonka jälkeen pullotin simat ja siirsin meidän ulkovarastoon, joka on lämpötilaltaan n.15 astetta. Väänsin korkit tiukasti kiinni ja kävin päästämässä paineet pois n. 2 vrk jälkeen. Tämän jälkeen annoin simojen muhia ulkovarastossa vielä pari päivää, jonka jälkeen siirsin ne jääkaappiin (paineet pois taas) ja siellä ne nyt ovat ja koemaistelu osoitti, että ovat varsin onnistuneet.


Sima

  • 4 litraa vettä
  • 300 g fariinisokeria
  • 200 g taloussokeria
  • 2-3 sitruunaa
  • pienen pieni nokare tuoretta hiivaa
  • sokeria ja rusinoita pullotukseen


Kiehauta puolet vedestä ja kaada se sokereiden päälle. Lisää loput vedestä, sekä sitruunoiden mehu, sekä osa keltaista kuorta. Itse puristin kahden sitruunan mehun ja kolmannen leikkasin renkaiksi, joista laitoin sekaan hedelmälihan ja keltaisen kuoriosan. Terävällä veitsellä saa mainiosti leikattua pois valkoiset kitkerät osat. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liota pieni, noin herneen kokoinen hiivanokare kädenlämpöiseen vesitilkkaan ja kaada seos ämpäriin. Sulje kannella ja anna käydä huoneenlämmössä noin yhden vuorokauden. Pullota puhtaisiin pulloihin siivilän kautta. Laita pullojen pohjalle n. 1 rkl sokeria ja muutamia rusinoita. Anna käydä pari päivää huoneen lämmössä tai n. viikko kylmässä. Käy välillä päästämässä paineet pois simapulloista.



Toinen projektini, jonka tein tänään, olivat sokerimunkit. Taas sama juttu, pidin jotenkin munkkien paistamista äärimmäisen hankalana ja vaarallisena juttuna. Noh, täytyy todeta, etten olisi välttämättä ihan noin vain läträillyt kuuman öljyn kanssa jos Bambiino olisi ollut kotona (varsinkin kun hän nykyään haluaa ehdottomasti olla kaikessa mukana). Mutta neiti onkin mummolassa, joten sain rauhassa perehtyä munkkien paistoon. Taikinan ohje on itseasiassa sellainen pullataikinan ohje, jolla teen nykyään kaikki pullat. Ohje on napattu Koti ja Keittiö-lehdestä. Tämä taikinaohje on mielestäni maailman helpoin, nopein ja tällä tulee takuuvarmasti hyvää pullaa ja näköjään myös munkkeja. :)


Sokerimunkit (n. 20 kpl)



  • 100g margariinia
  • 2 1/2 dl maitoa
  • 25 g tuorehiivaa
  • 3 rkl haaleaa vettä
  • 1 tl kardemummaa
  • ripaus suolaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 muna
  • n. 7  dl jauhoja
  • rypsiöljyä munkkien paistamiseen


Sulata rasva kattilassa. Liota hiiva haaleaan veteen kulhossa. Lisää kulhoon sokeri, suola ja kardemumma. Anna seistä hetken. Kaada sulan rasvan sekaan kylmä maito. Kaada nyt kädenlämpöinen rasva-maitoseos kattilasta kulhoon ja lisää sekaan myös muna. Sekoita. Ala lisäämään jauhoja vähitellen kunnes taikina on kimmoisaa. Muistakaa, että mitä notkeampi ja löysempi taikina, sitä kuohkeammat munkit ja pullat. Kohota taikina peitettynä lämpimässä paikassa n.45 minuuttia kunnes se on noin kaksinkertainen. Kumoa kohonnut taikina jauhoisella alustalle ja pyörittele siittä n. 20 pikkupullaa. Peitä pullat ja anna kohota n.30 min. 



Paistaminen


Kun pikkupullat ovat kohonneet, laita kattilaan n. 6-7dl rypsiöljyä 1,5 l kattilaan ja kuumenna. Sopiva lämpötila olisi n. 170-180 astetta. Minulla ei ollut mittaria paistossa mukana ja niinpä testasin öljyn sopivan lämpötilan paistamalla pieniä nokareita taikinaa öljyssä. Kun nokareet jäivät pinnalle ja saivat kullanruskean värin, oli öljyn lämpötila sopiva. (Munkkeja paistaessa pidä aina kansi lähellä mahdollisen tulipalovaaran takia. Liekit pitää aina tukahduttaa kannella, ei missään nimessä vedellä.) Kohonneita pikkupullia voi paistaa sellaisenaan tai tehdä sormella reikä keskelle kuten minä tein. Munkit pitää kääntää paiston aikana, jotta molemmat puolet saavat kauniin kullanruskean värin. Nosta valmiit munkit reikäkauhalla tai pitkällä haarukalla esim. tyhjän kanamunakennon päälle. Kun munkit ovat jäähtyneet pyörittele niitä erikoishienossa sokerissa. Munkit ovat parhaimmillaan aivan tuoreena. 




Hauskaa ja makoisaa Vappua kaikille lukijoille!





3 kommenttia:

  1. Munkit ja sima kuuluvat niin vappuun, nam! Hauskaa vappua sinullekin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä postauksesta! :) Minäkin teen nyt simaa ekaa kertaa ja vähän jännittää. Viime viikolla tein siman ja pullotin ja nyt sitten odotellaan. Lauantaina olisi tarkotus maistella sekä samaten tehdä elämäni ensimmäiset munkit. :)

    Vähän ihmettelin, kun viime viikolla jo ensimmäiset rusinat nousivat innokkaasti siman pintaan (lasipullossa), mutta nyt ne olivatkin laskeutuneet. En ymmärrä! :D Noh, toivottavasti onnistuu ja saan pirtsakkaa simaa. :)

    http://vivivinna.blogspot.com

    VastaaPoista