11. marraskuuta 2011

Puolukka-marenkikakku





Kävelin taannoin Fazerin kahvilan ohitse ja siellä oli tarjolla marenkihunnutettua puolukkakakkua. Minulla ei ollut aikaa jäädä maistelemaan sitä ihanuutta, mutta se jäi niin vahvasti mieleen, että päätin taiteilla vastaavanlaisen meille kotiin. Lopputuloksesta tulikin oikein mukava, ei liian makea vaan sopivan raikas mutta silti kermainen. Ohjekaan ei ole mikään turhan vaikea, joten suosittelen kokeilemaan mikäli olet puolukan ystävä. Kakku on tehty 22cm vuokaan.

Pohja

  • 200 g digestive keksejä
  • 75 g margariinia
  • 1 rkl sokeria
Murskaa keksit hienoksi muruksi ja lisää sokeri ja sula margariini. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Puolukkatäyte

  • 2 1/2 dl puolukoita
  • 1 dl sokeria
  • 2 rkl vettä
Kiehauta puolukat, sokeri ja vesi, niin että puolukat hajoavat. Anna jäähtyä.

  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 200 g maustamatonta rahkaa
  • 1/2-1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1/2 dl kermaa
  • 1 rkl maissitärkkelystä
  • 2 kananmunaa
Sekoita maissitärkkelys tasaisesti kermatilkkaan. Sekoita rahka, tuorejuusto ja sokerit seka kermatilkka tasaikeksi massaksi. Lisää puolukkasurvos. Kananmunat lisätään lopuksi yksitellen sekaan kokoajan sekoittaen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja paista uunissa 175 asteessa keskitasossa n.45 minuuttia. Nosta jäähtymään.

Marenki

  • 2 kananmunan valkuaista
  • 1 dl sokeria
  • 1 rkl sitruunan mehua
Vatkaa sokeri, kananmunan valkuiaiset ja sitruunamehu kovaksi vaahdoksi. Sivele marenki jäähtyneen kakun päälle. Voit myös pursottaa jos haluat erilaista kuviota kakun pintaan. Paista 175 asteisessa uunissa, uuninluukku auki, keskitasolla n.10 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin kullanruskean värin. Jäähdytä kakku kokonaan ennen tarjoilua.

Lopuksi vielä kuvaa meidän Bambiinosta, joka lähettelee (jälleen) muffinssin tuoksuisia terveisiä kaikille :) Tämän myötä myös minä toivottelen oikein mukavaa isänpäivän viikonloppua lukijoille!

12 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen kakku! Täydellinen ajoitus, sillä olin juuri miettimässä herkullisia puna-valkoisia tarjoiltavia pikkujoulujuhliini :) Saanko linkittää reseptisi blogiin?

    VastaaPoista
  2. Oih miten hyvännäköinen kakku taas! Ja supersöpö bambiino. ;)

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä todella hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Slurpsista. :S Sopivan raikas mutta silti kermainen = täydellinen.

    VastaaPoista
  5. Kakku on kyllä kivannäköinen. Ei tosin ehkä ihan Fazerin baakkelsien veroinen mutta ihan käypä kotijuhliin. :)

    Hepsu: Saapi toki linkittää!

    VastaaPoista
  6. Heips! Satuinpa löytämään blogiisi oikein sopivaan aikaan. Jääkaapissa kulhollinen puolukoita odottamassa käyttöä!
    Ihania ohjeita, täytyykin ajan kanssa selailla niitä!
    -MAM-

    VastaaPoista
  7. Kiitos jälleen kivasta ohjeesta! Meillä vietetään huomenna tyttäreni lumiukko-aiheisia synttäreitä ja tämän kakun teen yhdeksi tarjoiltavaksi. Passaa teemaan sopivasti.

    VastaaPoista
  8. miten tää säilyy, et pitäkö syödä heti vai voiko seuraavaan päivää ottaa?

    VastaaPoista
  9. Kakku säilyy hyvänä parikin päivää, joten voi huoletta tehdä etukäteen. Marenki saattaa hieman kärsiä rapeudessa mutta makuun parin päivän säilyminen ei vaikuta. :)

    VastaaPoista
  10. Löysin vasta blogiisi ja ihastuin: aivan ihania reseptiä ja kauniita kuvia! Jospa inspiraatio keittiön puolella saisi tästä puhtia! :)

    VastaaPoista
  11. Hei!

    Etsiskelin käyttötarkoitusta pakastimen viimeisille viinimarjoille, tämä kakku vaikuttaa täydelliseltä siihen! En ole puolukoiden ystävä ja viinimarjatkin meinaa jäädä syömättä jos niitä ei ole upotettu johonkin makeaan... :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos, että saatiin pakastimeen vähän lisää tilaa. Kakku oli oikein hyvää vielä kolmantena päivänä leipomisen jälkeen, kun se syötiin loppuun. Mielestäni tämä kakku ei maistunut erityisen voimakkaasti puolukoille, vaan yleisemmin marjaisalle. Pikkusiskoni ei pidä puolukoista, mutta tätä hänkin söi palasen mielellään. Tätä tehdään toistekin.

    VastaaPoista