22. elokuuta 2011

Hailuodon herukat





Blogissa on ollut viikon verran hiljaisempaa, joka johtuu siittä, että olimme Bambiinon kanssa Oulun seudulla sukuloimassa. Matkan ehdoton kohokohta oli jokakesäinen reissu Hailuotoon, mistä isomummu on kotoisin. Bambiinolle matka Hailuotoon oli hänen elämänsä ensimmäinen ja neiti nautti suuresti lauttamatkasta ja Marjaniemessä kirmailusta. Kävimme samalla reissulla kyläilemässä myös isomummun veljen luona ja siellä herukkapensaat olivat vielä osittain marjassa. Marjat hupenivat kuitenkin nopeasti pienen ja tehokkaan poimijan suuhun ja sai äitikin osan mukaan leipomista varten.

Herukka-aika taitaa olla jo lopuillaan. Onneksi sain mummolassa ollessa leivottua muutamat herukkaherkut, joista laitan postauksia hieman myöhemmin. Omissa kesän alussa istutetuissa viinimarjapensaissa ei ollut tänä kesänä kuin muutama hassu marja. Ensi kesältä odotellaan jo hieman enemmän!

4 kommenttia:

  1. Suloinen pieni marjanpoimija :)

    Valkoherukat ovatkin erityisen ihania, ainakin kun itse saan niitä nykyisin niin harvoin.
    Omassa pihassa kasvaa mustia viinimarjoja, ihania vitamiinipommeja!

    Muavia elokuun päiviä sinne teille!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia taas ja herkullisen näköisiä herukoita! :) Saanko kysyä mikä kamera sinulla on käytössä?

    VastaaPoista
  3. Marielisa: Marjanpoimija on kyllä äitinkin mielestä supersöötti. :) Valkoherukoita en ollutkaan aiemmin päässyt poiminaan ja tykkäsin kyllä niiden aavistuksen miedommasta mausta.

    Kazza: Kiitos! Kamerani on Canonin 60D ja siinä 50mm 1.4 objektiivi. :)

    VastaaPoista
  4. Vierailin blogissasi ihailemassa, ehkä olen ennenkin täällä käynyt. Ihana blogi laadukkaineen kuvineen, ja tuo pikkunen on ihan mielettömän ihana ja valloittava. Tälle pikkuset ovat ihan kaikki kaikessa. Kolmen pojan äiti haluis pikku rinsessankin! <3
    Mukavaa sykyn jatkoa teille, ja rikasta arkea pikkusesta nauttien!

    VastaaPoista