27. kesäkuuta 2011

Mökkipiirakka



Mökillä ollessa on mielestäni sallittua hieman oikoa leipoessa ja ruoanlaitossa. Eli toisin sanoen puolivalmisteiden käyttöä ei katsota kieroon. :) Raparperit ovat vieläkin voimissaan ja niistä, valmispohjasta ja edellisen päivän ylijääneistä muurikkalettujen täytteistä valmistukin oiva mökkipiirakka. Piirakkaan käytetty rahka oli sitruunarahkaa, joka oli sotkettu kermavaahtoon. Piirakka maistuu hyvälle vaniljakastikkeen tai survottujen mansikoiden kanssa. Nuotiokahvit kruunavat tämän jälkiruoan.

Mökkipiirakka

  • 1 kpl valmis piirakkapohja (pakaste)
  • n. 6kpl raparperinvarsia
  • 2 dl (maustettua) rahkaa
  • 2 dl kermaa
  • 2 munaa
  • sokeria, vaniljasokeria ja rommia maustamiseen
Pilko raparperit kuutioiksi, lisää sokeri ja pari ruokalusikallista rommia. Anna mehustua muiden vaiheiden ajan. Painele valmis hieman sulanut piirakkapohja vuoan pohjalle ja reunoille, töki haarukalla pohjaan reikiä. Esipaista pohjaa uunissa n. 8 minuuttia.Vatkaa kerma kuohkeaksi ja sekoita rahkan kanssa, mausta sokerilla. Kaada rahkatäyte pohajn päälle ja ripottele pinnalle mehustuneet raparperit. Paista uunissa 180 asteessa n.20 minuuttia kunnes pinta on saanut kauniin värin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti