2. syyskuuta 2010

Oma hääkakku






Tämä kakku tuli omiin juhliimme. Menimme mieheni kanssa naimisiin 31.8.2010 ja pidimme todella pienimuotoiset juhlat. Tarkoitus on järjestää kirkkohäät sitten ensi kesänä kun pikku prinsessamme on vähän kasvanut ja aikaa on paremmin. Kakkuprojekti oli arvatenkin mieluisa ja halusinkin jäljitellä koristelussa omaa morsiuskimppuani, josta kuvaa viimeisenä.

Kakku oli siis pieni, vain kahden munan kakku, joka kostutettiin vaniljamaidolla. Väliin tein valkosuklaamoussen, jonka alle laitoin lakkoja (henkilökohtainen herkku). Tämä yhdistelmä oli aivan äärettömän hyvä!
Koristeet ovat niitä aiemmin sokerimassasta tekemiäni ruusuja ja pikkukukkia, sekä muutamia sokerihelmiä. Sokerimassakuorrutteen alle tein voikreemin. Taiteilin vielä kiireissäni sydämien päälle valkosuklaalla meidän nimikirjaimet. Oma S-kirjain meni vinoon, mutta eipä tuo haittaa, kun syöjiä oli vain muutama. :) Kakku tosiaan oli aivan superherkullinen ja kun vihkimisen jälkeen kahviteltiin, katosi kakku alta aikayskikön. Illan päälle karkasimme vielä koko perheen voimin Tukholmaan minihäämatkalle.

12 kommenttia:

  1. Kaunis kakku ja onnea hääparille!

    VastaaPoista
  2. Oi miten herkkä, kaunis kakku!
    Paljon onnea hääparille!

    VastaaPoista
  3. Lämpimät onnittelut hääparille! Kakku ja kimppu todella kauniita!

    VastaaPoista
  4. Kaunis kakku ja onnea oikein paljon avioliiton yhteiselle taipaleelle! :)

    VastaaPoista
  5. Kakku on aivan ihana, herkkä ja tyylikäs!
    Onnea ja paljon rakkautta teille!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut hääparille!! Kaunista kakkua söitte :)

    VastaaPoista
  7. Oih, paljon onnea hääparille! Ja kaunis, ihana kakku, kuulostaa myös superhyvälle! :)

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea satunnaiselta lukijalta! :)
    Upeita herkkuja ja upeita kuvia.

    VastaaPoista
  9. Paljon paljon onnea! Ja upea kakku:o)

    VastaaPoista
  10. Onnittelut naimisiinmenon johdosta, sievä kakku!

    VastaaPoista
  11. Kaunis on kakku, valkoiset ruusut on hienoja.
    Oikein paljon onnea :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos kiitos! Ensi kesänä olisi sitten varsinaiset kirkkohäät, saapas nähdä alanko sinne itse kakkumaakariksi vai tilataanko kakut jostain konditoriasta. :)

    VastaaPoista