15. syyskuuta 2010

Toinenkin tunnustus


Sain ihanalta Tiinalta Tillimössön poika ja muita ihania-blogista tälläisen tunnustuksen. Tiinan blogi on aivan täynnä ihania kuvia ja tekeleitä. Olisipa vaan itsekin yhtä taitava ja taiteellinen! :) Tällä tunnustuksella oli seuraavanlaiset ohjeet: Jaa tämä tunnustus eteenpäin viidelle ihailemallesi blogille. Listaa kolme asiaa mistä pidät ja julkaise jokin kuva, josta erityisesti pidät ja kerro miksi.

Kolme asiaa, joista pidän ovat tyynet kiireettömät kesä-aamut, erilaiset tuoksut, erityisesti eläin- ja ihmisvauvojen tuoksu ja matkoille lähdettäessä se lähdön hetki.

Kuva, josta erityisesti pidän on seuraava. Meidän pieni neitimme on tässä 10 päivää vanha ja iskä sai ikuistettua pienet tassut ruokailuhetken yhteydessä. :)


Sitten se eteenpäin laitto. Ihania blogeja on vaikka kuinka paljon, mutta nyt nousee erityisesti mieleen Pullahiiren blogi. Pullahiiri on panostanut kuviin (jota pidän itse erityisen tärkeänä seikkana blogia pitäessä) ja lisäksi siellä on ihania reseptejä. Niinpä laitan tunnustuksen tällä kertaa ainokaisena eteenpäin sinne. :)

4 kommenttia:

  1. Oi kiitos! Miten en ole tuota tunnustusta aikaisemmin huomannut! Pitääkin laittaa tämä "nappi" omaan blogiini (jos vaan osaan) eräs tunnustus jäi sen vuoksi blogiini laittamatta, että en osannut :o)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kunniasta! Kauniit sanat lämmittävät aina :o) En ymmärrä miten nyt vasta tämän huomasin täällä blogissasi.

    VastaaPoista
  3. Thanks for sharing this great article! That is very interesting I love reading and I am always searching for informative information like this.

    VastaaPoista