8. maaliskuuta 2014

Kevätarvonta!


Yöllä oli kamala myräkkä ja valvoin useita tunteja kuunnelleen tuulen ulinaa ja vesisadetta, joka piiskasi ikkunoita. Jännäilin myös, kaatuuko joku lähistömme isoista puista talomme päälle. Aamu alkoi hyvin synkkänä ja ikkunat olivat kuin paloletkulla sumutetut - hyvä että ulos edes näki! Varsinainen aloitus naistenpäivälle!

Vähän aikaa sitten heräsimme yhdessä lasten kanssa päiväunilta. Koko talo oikein tulvi valoa, kun kömmimme ulos pimennysverhoilla varustelluista makuuhuoneista. Tuntui siltä, että sisälläkin pitäisi olla aurinkolasit. Lapsetkin huusivat yhteen ääneen, että "äiti, katso, ulkona on kesä!!"
No ei ehkä ihan kesä, mutta ihana keväinen fiilis nyt ainakin. Innostuin tästä ilmanlaadun muutoksesta niin, että päätin pikaistuksissani pitää blogissani arvonnan. Edellisestä onkin aikaa ja onhan nyt kansainvälinen naistenpäiväkin, joten why not? 

Elikkäs arvontaan pääsee mukaan vanhoilla tutuilla periaatteilla: kommentoi tähän postaukseen ja jos sinulla ei ole nimimerkkiä, jätä sellainen.  Nimettömät eivät valitettavasti pääse arvontaan mukaan. Arvonnan palkintona on luonnollisesti jotain keväistä ja piristävää. 
Kuulisin mielelläni teidän lukijoiden naistenpäivän tapahtumia, mutta ihan tavan kommenteillakin pääsee mukaan. Eikun osallistumaan, aikaa on 16.3.2014 asti!

Hyvää naistenpäivää kaikille upeille daameille, mimmeille, mummoille ja tytöntylleröille!

92 kommenttia:

  1. Meillä naistenpäivänä vietetään mun synttäreitä! Joka vuosi tuplasti juhlittavaa tänä päivänä :)

    VastaaPoista
  2. Löysin juuri blogisi, miten kivoja värejä löytyi heti ensi silmäyksellä ja arvontakin käynnissä. Eli mukana kevätarvonnassa.

    VastaaPoista
  3. Ihana kevät, aurinko näyttäytyy! Siitä huolimatta tänään on tiedossa "pikkujoulut" vanhan työporukan kanssa. Hyvä ajoitus jne. :D

    VastaaPoista
  4. mukana arvonnassa, ei kummemmin vietetä naisten päivää, auringosta on saanut kyllä nauttia koko päivän

    VastaaPoista
  5. Minä olen laiskotellut koko päivän ja lueskellut teidän bloggaajien ihania kirjoituksia. Mies kävi kaupassa ja laittoi ruoan sekä siisti keittiön. Nyt on sauna lämpiämässä ja sen jälkeen vietetään rauhallista koti-iltaa.

    VastaaPoista
  6. Hyvää naistenpäivää sinnekin! Täällä naistenpäivää on vietetty leivonnan ja kuvausten merkeissä. Haikeana katselin upeaa säätä ikkunasta ja pakko oli päästä edes pikaiselle happihyppelylle. Ihanaa, raikas tuuli ja valo <3

    VastaaPoista
  7. Juuri vierailijat lähti! Ruokailua ja täytekakkua synttäreiden merkeissä, naistenpäiväkin samalla juhlittu.

    VastaaPoista
  8. Joo tuulista mutta kivan aurinkoinen päivä, pajunkissat lähtivät ulkoa kotia koristamaan. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  9. meillä ei naistenpäivää juhlita, valitettavasti. voisin kyllä käydä itselleni ruusun ostamassa. eli mukana arvonnassa :-)

    VastaaPoista
  10. Alkaa naistenpäivä kääntyä ehtoopuolelle. Kummemmin ei ole juhlittu, mutta äsken alkoi kuulua "puhinaa" köökin puolelta. Kävin kurkkaamassa ja hämmästymässä. Mieheni kasteli siellä mansikoita suklaaseen! Nams-namsia siis vielä tiedossa <3

    Kevätarvonnassasi iloisena mukana ��

    VastaaPoista
  11. Naistenpäivä on minulle aika vieras juhlapäivä. Siivoillen se vietetään tänään. Mukana arvonnassa. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Teen tänään pienen reissun. Mukana arvonnassa.Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  13. Meillä ei sen kummemmin naistenpäivää vietetä, mutta käytiin jo aamupäivällä koko perheen voimin pieni kävelylenkki ja nyt pienimuotoista leipomista. :) Kummasti tuo aurinko antaa energiaa, ihanaa kun tulee kevät! :)

    VastaaPoista
  14. Naistenpäivä mennyt kaksi päivää sitten kuolutta koiraamme surien ja päänsärystä kärsien. Uloskin on ehditty, tuulee vaan aivan ihana auringonpaiste :)

    VastaaPoista
  15. Naistenpäivän kunniaksi pyöritty GoExpo-messuilla, jonka jälkeen leivottu naistenpäivän kunniaksi blondie-paloja. Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  16. Minä otin aamulla hieman aurinkoa kattoterassilla (Barcelonassa), sitten kävin ulkona käppäilemässä. Nyt kotona taas, illalla olisi tarkoitus mennä syömään lemppariravintolaan :)

    VastaaPoista
  17. Kotona Chillaillen ja lihapataa hauduttaen sekä punaviiniä nauttie. Mukana arvonnasssa.

    VastaaPoista
  18. Naistenpäivän kunniaksi herkkuja nautittu sukulaisten kanssa (:
    Arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  19. Naistenpäivää olen viettänyt iloiten ihanasta, aurinkoisesta säästä. Arvonnassa olen mukana!:)

    VastaaPoista
  20. Naistenpäivä mennyt purkaessa seiniä tulevassa rintamamiestalossamme. Mies ei muka huomioinut naistenpäivää millään lailla, mutta sattumalta oli ympäri taloa tipahdellut suklaakonvehteja, keskelle yläkerran portaita, sorkkaraudan päälle, ikkunalaudalle... ;)

    VastaaPoista
  21. Naistenpäivä alkoi joka lauantaiseen tapaan kuntosalilla. Päivälliseksi tein perheen toive ruokaa eli pizzaa ja tuplajuhlien kunniaksi appelsiini-suklaa kakkua maitosuklaa kuorrutuksella. Ihanaa naistenpäivää.

    Pirjo Porvoosta

    VastaaPoista
  22. Käytiin miehen kanssa syömässä ulkona ystävien kanssa työpäiväni jälkeen ja mies oli yllätti ruusupuskalla joka odotti jo kotona tullessamme kotiin :)

    VastaaPoista
  23. Vietin äitini kanssa päivän kaupungilla valosta ja ihmisvilinästä nautiskellen. Ja ostoskasseja kannellen. Kotona odotti pyykit ja tiskit, eikä ruusun ruusua. Kukat luvattiin yllätykseksi toiselle päivälle! :)

    VastaaPoista
  24. Ihanan keväinen aurinko tänään tosiaan jo paistoi ja toi hyvää mieltä! Kunnon juoksulenkki ja iltakahvilla suklaista kääretorttua - ihan tavallisia asioita, mutta niin hyvä mieli niistäkin vaan tulee! :D

    VastaaPoista
  25. mukana :) Meillä naistenpäivä meni leipoessa pikkuneidin 2v juhlia varten.

    VastaaPoista
  26. Mukana! Minulla pitkä viikonloppuvapaa, joten leivoin ja kokkailin tarjottavaa vastaisen varalle pakastimeen. Mies toi kauniin kukkakimpun ja keitti kahvit, se riittää... Tärkeintä on tietää, miten paljon rakkautta ja välittämistä niiden eleiden takana on. postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  27. mukaan! meillä on ollut ihan tavallinen lauantai. iltapäivän kohokohtana lasten isovanhempien luona vierailu.

    VastaaPoista
  28. Naistenpäivää on täällä päin vietetty kakkua ja keksejä leipoen, ja ilta kului ystävän syntymäpäivillä :)

    VastaaPoista
  29. Ihana lauantaipäivä. Pitkä kävelylenkki ystävien kanssa .

    VastaaPoista
  30. Peruslauantaita :) kevätarvonnassa mukana! Aurinkoisia päiviä! Lipsetti (at) Hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Kiva päivä oli kyllä! Hyvää ruokaa hyvässä seurassa ja hyvässä ravintolassa. Sen jälkeen kotona leffaa ja vähän irtokarkkeja :P



    VastaaPoista
  32. Aamuni alkoi lenkillä vielä sateisissa ja koleissa oloissa. Sitten kahvinkeitto, ja aamupalaksi hedelmälautanen ja rahkaa. Iltapäivällä suuntasimme ystäväni kanssa kävelykierrokselle auringon helliessä etnisiin kauppoihin sushitarvikkeiden ostoon, tarttui mukaan kyllä vähän muitakin juttuja. :) Sen jälkeen leffaan, ja nyt herkkusalaattia.Mukavaa kevään odotusta! lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Minun naistenpäivä on vasta alussa, sillä majailen sukulaisten luona Kanadan länsirannikolla. Mitään ihmeempiä ei ole suunniteltu, luultavasti vain rentoudutaan hyvän ruoan ja seuran parissa. Ovat kovasti pyytäneet minua leipomaan unelmatorttua, joten ehkä tänään on sen aika ;)

    VastaaPoista
  34. Hyvää naistenpäivää, mukaan arvontaan!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  35. Meillä naistenpäivää vietettiin rentoutuen :) Eli lenkkeilyä, sohvalla makoilua ja hyvää ruokaa. Päivä päättyy töiden merkeissä, eli yövuorossa istuen (ja näköjään arvontoihin osallistuen). Mukavaa aurinkoista kevättä sinne!

    VastaaPoista
  36. Mukana arvonnassa. Tààlà Italiassa on tapana antaa mimosan oksa (kukkii kirkkaankeltaisena) naistenpàivànà. Mieheni ei ole niità minulle koskaan antanut, mutta olen saanut sellaisen jàtskimyyjàltà ja kaverilta. Mieheltà sain tànàvuonna hienon kellon. Pààsi yllàttàmààn oikein kunnolla :D

    VastaaPoista
  37. Mulla oli normipäivä :) Mukaan arvontaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Naistenpäivä alkoi siivouksella ja loppupäivä iltaan, töissä...
    Mutta pitkästä aikaa paistoi aurinko,mikä kyllä oli aivan ihanaa!
    Mukana arvonnassa :-)

    VastaaPoista
  39. Naistenpäivänä mentiin tyttöjen mielen mukaan. 3-v halusi kimpun vaaleanpunaisia ruusuja ja 5-v puhaltelemaan saippuakuplia pihalle. :) Mukana!

    VastaaPoista
  40. Minä pääsin valmiiseen pöytään töiden jälkeen oli kukat ja kaikki :)

    VastaaPoista
  41. Sain suklaata.
    T. Ilahtunut
    luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  42. Leivoin naistenpäivän kunniaksi kakun. Ananas-kookoskakun jota en ollut koskaan aiemmin kokeillut. Hyvää oli :)

    -Jontteriini

    VastaaPoista
  43. Mukaan arvontaan! :) Minä vietin rennon naistenpäivän ja aamu alkoi hyvällä aamiaisella ja sillä, että poikaystävä toi kukkia ;) s-posti: johanna--r@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Mukana arvonnassa.
    suzy_1994@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Naistenpäivä kului visiitillä Kuopioon. Korttelimuseo oli mielenkiintoinen ja Matkuksessakin vierähti muutama tunti.

    VastaaPoista
  46. Naistenpäivää vietin poikaystäväni kanssa joka osti minulle suklaata ja pääsiäismunan! :3 Tosin voiko tässä nyt ihan vielä itseään naiseksi kutsua, 17-vuotiaana.

    VastaaPoista
  47. Osallistun mielelläni ihanan mystiseen arvontaan!
    Naistenpäivä oli ihan tavallisen mukava lauantai saunoineen.
    holopaisen_veera [at] luukku.com

    VastaaPoista
  48. Täälläkin (eteläisessä Suomessa) päivä alkoi hurjalla tuulella ja sateella ja kuin taikaiskusta, puolenpäivän jälkeen aurinko alkoi paistaa ja ilma oli keväisen leppeä. Hassua miten äkkiä voikaan säätila muuttua..
    Mukana arvonnassa toki, yllätykset ovat ihania.
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  49. Mukana ollaan! Meillä naisten päivää vietettiin ihan kotosalla. Hyvää ruokaa, ulkoilua, herkuttelua ja yhdessä oloa <3

    VastaaPoista
  50. Tulipahan vietettyä hyvässä naisseurassa naistenpäivä :) ruokaa juomaa tanssia :) mieheltäni en saanut mitään.... pirita_79@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Naistenpäivänä kävin kuntosalilla, illalla sitten mieheni teki hyvää ruokaa. - Niiskuneiti-

    VastaaPoista
  52. Päivä kului cupcakeja (tietysti pinkillä kuorrutteella!!) tehtaillessa. Koristeeksi tein sokerimassasta teeman mukaisesti kaikkiin pienet korkokengät (jälleen pinkit :D) ja sitten illalla vietiin ne tuliaisiksi kavereille ja nautittiin hyvästä ruuasta.

    VastaaPoista
  53. Naistenpäivä vietettiin perheen kesken intialaisessa ravintolassa herkkuja nauttien!

    VastaaPoista
  54. Naistenpäivää vietin siskoni ja isovanhempieni kanssa thaimaalaisessa ravintolassa ja pappalassa syötiin sitten kahveilla porkkanakakkua. ;) Mukana arvonnassa! (:

    VastaaPoista
  55. Mukana arvonnassa :) Naistenpäivä meni kotosalla ja hillomunkeilla herkutellen!

    VastaaPoista
  56. Naistenpäivä alkoi rääkäten kroppaa kuntonyrkkeilytreeneissä ja loppu päivä kului siskon muksuja viihdyttäessä leffassa ja kiekkomatsissa. Huh, toimintaa riitti!

    VastaaPoista
  57. HennaH
    Naistenpäivä meni mummolassa ja ulkoilun merkeissä. Kotona perheenparissa muutoin.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  58. Hiihdeltiin lasten kanssa, toiselle lapsista se oli vasta ensimmäinen kerta :) Meni naistenpäivä ihan ohi, mutta mukavaa oli kuitenkin. Ihanaa kevättä!
    -Mrs Baker

    VastaaPoista
  59. On se jännä kun helmikuussa oli jo tienpientareella vihreää nurmikkoa näkyvissä. Mut meitä ei kyllä haittaa aikainen kevät. ;) Laskettelemaan olisin vain halunnut päästä mutta jospas sitä ens talvena. =D

    VastaaPoista
  60. Meillä naistenpäivää vietettiin kolmen sukupolven naisten kesken maalaismaisemissa auringosta nauttien ja yhdessä nauraen herkkujen äärellä. Yhdessäolo on parasta ja aurinko ihana :)

    VastaaPoista
  61. Naistenpäivää tuli vietettyä oman perheen kanssa Syötteen talvisissa maisemissa, aurinkokin paistoi. Arvontaan mukaan! :)

    VastaaPoista
  62. Naistenpäivä meni tavallisissa lauantaipuuhissa. Illalla tosin oli erikoisherkkua, Aino-suklaajäätelöä, nam!
    ruusu26@luukku.com

    VastaaPoista
  63. Mukana arvonnassa! Meillä naistenpäivää vietettiin miehen kanssa elokuvissa ja illallisella ravintolassa. ♥

    VastaaPoista
  64. Mukana arvonnassa. riitta.raitanen(at)sakyla.fi

    VastaaPoista
  65. Mukana arvonnassa, naisten päivässä ei mitään kovin erityistä luksusta ollut!
    terv. hukka
    sopeutuja@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Arvonnassa mukana. :)
    Ihana tämä sinun blogi. Kauniita kuvia ja herkullisia ohjeita, joista monet on päässyt testaukseen. Kiitos! < 3

    -Perhonen

    VastaaPoista
  67. Naistenpäivä sujui oman ja lapsuuden perheen parissa arkisissa touhuissa. Päivä oli hyvä!

    Nimimerk. "Lisää arkisia hyviä päiviä"

    VastaaPoista
  68. Naisten päivä oli tavallinen päivä muiden joukossa mutta muuten todella hyvä :) Yhdessä oloa poikakaverin ja ystävien kanssa. Sari.k-@luukku.com (yksi arpa)

    VastaaPoista
  69. Mukaan arvontaan! Naistenpäivä sujui..yllätys yllätys..leipoen :D

    VastaaPoista
  70. Kiitos piristävästä blogista. Tuon tuostaki käyn kurkistaa mitäs olet postannut. Muutama leivontaohjekin on päässyt vakkariin, kiitos niistä. Täältä saa iloa ja inspiraatiota! :) Niin ja arvonnassa mukana: smjaara@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Kiitos piristävästä blogista. Tuon tuostaki käyn kurkistaa mitäs olet postannut. Muutama leivontaohjekin on päässyt vakkariin, kiitos niistä. Täältä saa iloa ja inspiraatiota! :) Niin ja arvonnassa mukana: smjaara@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Mukava blogi sinulla! Itselläni naistenpäivä meni töitten merkeissä. Kotiuduin töistä n.klo 21.30... Mies oli ilokseni tehnyt hedelmäsalaattia ja ostanut tulppaanikimpun :)

    T. Raisa-Anniina

    VastaaPoista
  73. Naistenpäivänä leivottiin pojan kanssa suklaakeksejä :)

    VastaaPoista
  74. Naistenpäivänä sain mieheni leipomia sämpylöitä <3 Mukana ehdottomasti arvonnassa, keväisin terveisin Tanja

    VastaaPoista
  75. Vietin naistenpäivän kahden parhaan ystäväni kanssa Vantaan Flamingo-kylpylässä spasta nauttien, oli aivan ihanaa! :)

    VastaaPoista
  76. Olen ensimmäistä kertaa blogissasi, etelä-suomen sanomissa blogisi on kolmen suosituimman leivontablogin joukossa ja päätinkin tutustua! Naisten päivä meni töissä, mutta viesti mieheltä, jossa hän kertoi jatkossakin pyrkivänsä elää niin että joka päivä onnaisten päivä piristi päivää :) Arvontaan innolla mukaan :)

    VastaaPoista
  77. Käyn kurkkaamassa blogiasi silloin tällöin, tätä on kiva lukea. :) Vietin naistenpäivää pienen tyttövauvan ristiäisissä aurinkoisessa säässä. :) Arvonnassa mukana!
    http://suklaapisaran.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  78. mukaan arvalla! :)
    naistenpäivä meni mukavasti mieheni kans reissatessa.
    elina_myllykoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  79. Mukana myös! Tykkään yllätyksistä. Naistenpäivää ei meillä ole tapana erityisesti juhlistaa, mukavana pikkuyllätyksenä sain kuitenkin suklaapatukan kauppareissulta..

    VastaaPoista
  80. Vau, mikä blogilöytö! Täytyykin laittaa muistiin kirjanmerkkeihin, jotta löydän tänne takaisin. Mukavaa ja idearikasta tulevaa kevättä sinulle!

    -Anski-

    VastaaPoista
  81. Mukana! :) Itse en saanut ylläriä naistenpäivänä mutta oli ihanaa kun toinen siivosi. hemantinde@hotmail.com

    VastaaPoista
  82. Mukana! Naistenpäivä meni ohi ihan huomaamatta, olikohan mediahypetys tänä vuonna vähän maltillisempaa kuin yleensä..... Hyvä merkkipäivä kuitenkin, erityisesti tasa-arvokeskustelulle.

    VastaaPoista
  83. Vietin naistenpäivää messuillen, mutta muuten ei tapahtunut mitään erityistä - eikä olisi välttämättä tarvinnutkaan :) Mukaan raikkaaseen arvontaan totta kai. Kieltämättä on ollut jo tosi keväinen sää ja fiilis...

    VastaaPoista
  84. mukaaan arvontaan!:)
    siina96@hotmail.com

    VastaaPoista
  85. Vielä viimehetkillä mukaan arvontaan :) Meillä naistenpäivä meni kotona lasten kanssa leipoessa; kukkia toki sain.
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  86. jasmi.laakkonen(at)hotmail.com

    Naistenpäivää vietettiin kakun ja kukkien kera!

    VastaaPoista
  87. Vieläkö kerkeää? :) Naistenpäivänä sain ihanan aamiasen ja tietenkin ruusuja, illalla hyvää ruokaa! ;)

    miia.ahola@hotmail.fi

    VastaaPoista
  88. Naistenpäivä meni ohitse itsen ja lapsen sairastellessa. Suklaapatukan taisin illalla syödä salaa :).

    -Sanna-

    VastaaPoista