4. joulukuuta 2011

Vuokaleipä



Jälleen kerran täytyy todeta, että miksi ihmeessä en ole tehnyt tätä aiemmin? Kävimme taannoin syömässä eräässä ravintolassa, jossa alkupalojen ohella tarjoiltiin talon omatekemää vuokaleipää. Se oli niin hyvää, että asia jäi mielen päälle ja niinpä parin päivän takaiselta Ikean reissulta tarttuikin hyllystä mukaan vuoka. Jälleen kerran tutkiskelin aikani reseptejä ja tämän ohjeen mukaan tekaisin sitten yhden leivän iltapalaksi meille ja naapureille. Leipä ei kerennyt olla tuntia pitempään uunista ulkona, kun se oli jo kadonnut pöydästä. Niinpä tekaisin vielä toisen leivän tänä aamuna, sopivasti kun mieskin tulee työmatkalta kotiin. Tämän helpompaa ei leivän tekeminen voi olla.

Muokkasin hieman alkuperäistä ohjetta mm. sen osalta, että käytin taikinassa tuorehiivaa. Lisäksi pitää vielä sen verran ohjeistaa, että taikina kohoaa todella reilusti, joten vuoka, jossa leivän paistaa kannattaa täyttää vain noin puolilleen. Lisäsin vielä hieman siemeniä leivän päälle ennen uuniin menoa mutta siemenet voi yhtä hyvin jättää pois. Tässäpä tämä helppo ja maistuva resepti:

Vuokaleipä

  • 5 dl n. 40 asteista vettä
  • 1 pkt á 50 g tuorehiivaa
  • 1 dl kauraleseitä
  • 1 dl ohra- tms. jauhoja
  • 2 tl suolaa
  • 1 rkl siirappia
  • n. 8 dl vehnäjauhoja

Voitele vuoka voilla. Sekoita lämpimään veteen hiiva, suola, siirappi, kauraleseet ja ohrajauhot. Anna turvota liinan alla n. 30 minuuttia. Lisää vehnäjauhot vähitellen alustaen. Itse käytin pitkävartista puukauhaa taikinan vaivaamiseen. Taikina saa jäädä hieman löysähköksi. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja jätä kohoamisvara. Anna kohota vielä 30 minuuttia liinan alla. Paista uunin alatasolla 250 asteessa n.25 minuuttia.

10 kommenttia:

  1. nami, varmasti hyvää! itsekin aina näin joulun alla teen joululimppua ja aivan mahtavan makuistahan se on, tosin sen kannattaa ensin makuuntua yön yli :)

    tervetuloa myös osallistumaan blogini arvontaan :)

    VastaaPoista
  2. Minullakin on tuollainen vuoka eikä juuri ole tullut käytettyä... Voiskin napata tämän ohjeen mukaan!

    VastaaPoista
  3. Todella hyvää leipää tuli tällä ohjeella! Tein ohjeen puolikkaana ja riitti niinkin ihan loistavasti vuokaan, tämä kun tosiaan kohosi aika mallikkaasti.

    VastaaPoista
  4. Nyt kun ehkä viidettä kertaa teen tällä reseptillä (tai välillä hieman tätä mukaillen, kuten nyt), niin on on ihan pakko sanoa että kiitos tästä ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  5. Ohje on ihana ja helppo, tuli aivan ihanan pehmeää leipää, mutta makua jäin kaipaamaan lisää. Lapset tykkäsivät kovasti, joten tämä jää "ohjelmistoon" :)

    Mari S

    VastaaPoista
  6. Moi olen tehnyt leipää nyt kun on aikaa,,, sellasia pikkuleipäsia,niinkuin reissumiehen kokosia ,illalla laitan taikinan valmiiksi teelusikallinen kuiva hiivaa,hiivaleipäjauhoja, Mämmi-mallas leipäjauhoja sekaan vähän,jollain vispilällä hämmennän niin paljon jauhoja kun sekoitettua saa,, ja annan aamuun asti olla liinan alla ,tulee muuten hyvää ja ei hiiva ainakaan maistu ja nousee hyvin,on sitte hyvää:) OHJE vois olla 1 litra lämmintä vettä 1tl kuiva hiivaa 1,5- 2 desiä niitä mämmi-mallasjauhoja hiivaleipäjauhoja n 9-10dl kyllä sen tuntee kuinka paljon siihen menee ,pehmeää pitää olla:)

    VastaaPoista
  7. Voi hyvänen aika kun tuli hyvää ja helposti, tätä tehdään uudemmankin kerran :).

    VastaaPoista
  8. Helppoa ja hyvää. Kiitos ohjeesta, tätä tehdään toistekin.

    VastaaPoista
  9. Nam nam! Eipä siitä muuta voi sanoa :)

    VastaaPoista