12. syyskuuta 2011

Papan pelipaitakakku




Appiukolla oli viikonloppuna kahvittelut 65-vuotis syntymäpäivien kunniaksi. Sen lisäksi, että appiukko (tai tuttavallisemmin pappa) on ahkera tenniksen pelaaja, on hän myös erittäin innokas jalkapallojoukkue Real Madridin kannattaja. Harkitsin aluksi, että olisin tehnyt papalle jonkun tennisaiheisen kakun mutta aika pian suunnitelmat muuttuivatkin Real Madridin pelipaitakakun suuntaan. Googlettamalla selivisi, että Real Madridilla olisi paitojen värivaihtoehtoina joko valkoinen tai musta. Päädyin mustaan (joka on vieraspelipaidan väri) siittä syystä, että valkoinen olisi näyttänyt mielestäni pliisulta. Lisäksi pelipaitakakkuun oli helppo yhdistää sekä nimi, että ikä. Kakun päällinen oli sokerimassaa ja valkoiset osat vaahtokarkkimassaa.

Pappa on, kuten aiemminkin olen maininnut, erittäin perso suklaalle. Oli itsestään selvää, että kakun täyte olisi suklainen. Tämän lisäksi halusin kakkuun hieman ns. aikuisempaa makua ja niinpä päädyin Tiramisu-rahkaan ja Amaretto-likööriin. Täytteesta tuli siis kahviin taittava suklaatäyte ja kostuksen hoiti vaniljamaidon lisäksi Amaretto-likööri. Kakkupohja oli tehty suklaakääretorttulevyistä.

Suklainen tiramisutäyte

  • 2 liivatetta
  • 150 g suklaata
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 2 prk Valion maustettua Tiramisu-rahkaa
  • 4 dl kermaa
  • 1/2 dl kermaa
  • tilkka maitoa

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa. Notkista tuorejuusto ja kaada sekaan jäähtynyt sula suklaa. Mausta kerma sokerilla ja vatkaa vaahdoksi. Lisää Tiramisurahkat kerman sekaan ja sekoita tasaiseksi. Kiehauta tilkka maitoa ja liota lionneet liivatteet maitoon. Kaada jäähtynyt liivateseos suklaa-tuorejuustoseokseen kokoajan sekoittaen. Yhdistä lopuksi molemmat massat ja täytä kakku. Täytteesta riittää yhden isohkon kakun molempiin väliin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti