2. maaliskuuta 2011

Karkkinen kakku




Tämä kakkunen on oikeastaan koekakku, kun kokeilin uutta täytettä kakkuun. En saanut siittä aivan mieleistä, joten ohjettakaan ei ole vielä antaa. Naapurit joutuivat koekaniineiksi ja heille se maistui mutta lé chef ei ollut täysin tyytyväinen. Kokeilut siis jatkuvat sillä saralla.

Kakun koristelin tällä kertaa yksinkertaisesti karkeilla. Monissa kakkukirjoissa lastenkakkuja koristellaan pelkästään värikkäillä karkeilla ja sillälailla kakuista saa melko kivan näköisiä. Itseasiassa olen ollut huomaavinani, että monet lapset ovat jopa enemmän innoissaan karkkipäälysteisestä kakusta, kuin jostain (omasta mielestä) hienosti koristelusta yksilöstä. Eli aina ei tosiaankaan tarvitse olla väkertämässä kaikkea marsipaanista tai sokerimassasta vaan ihan hauskoja koristeita löytää irtokarkkihyllystä! :) Tämä voi tuntua jollekin itsestään selvyydeltä, mutta aikoinaan nuorena plikkana kun leivoskelin, muistan painineeni koristeluongelman kanssa. En osannut olla yhtään luova ja yleensä kakun päälle päätyi viinirypäleitä tai muuta vastaavaa! Lisäksi täytyy mainita kakussa olevat ihanat kynttilät, jotka ovat täältä. Tähän kakkuun ei mennyt kuin muutama mutta haaveissa olisi tehdä iso kakku täynnä kynttilöitä ja tästä paketista saa jo aika monta. Kynttiläkakut ovat upeita!

Täällä kotona pyörii melkoinen kakkutehdas. Tuttavapiirissä on sekä ristiäisiä, että synttäreitä ja niistä lisää piakkoin!


5 kommenttia:

  1. Hei! Aikaisemmin en ole kommentoinut, vaikka blogiasi olen jo seuraillut jonkun aikaa. Aivan mahtava blogi! Todella upeita tekeleitä ja herkullisen näköisiä. :) Ja kauniita kuvia myös!

    Linkitin sinut blogiini jokin aikaa sitten, toivottavasti se ei haittaa. Minutkin saa linkittää! :)

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia! Ja kakku on varmasti lasten mieleen. Siitähän voi pikkusormilla napsia karkkeja suuhunsa. :)

    VastaaPoista
  3. Upea kakku! Löysin blogiisi uunissa paistettavan juustokakun ohjetta etsiessä. Kauniita kuvia täällä :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kynttilävinkistä, niitä täytyykin heti hankkia, ovat todella söpön näköisiä ;) Ja olet oikeassa, yksinkertainenkin voi olla todella kaunista...

    VastaaPoista
  5. Oikea vappu kakku :)
    Ihania kakkuja ja mielettömän hienoja kuvia! ihana blogi!

    VastaaPoista