10. syyskuuta 2010

Pieni maailmanmatkaaja kakkuun



Tässä meidän neidin kastekakun koriste. Väsäilin tätä melkoisen tovin ja ehdin pari koristetta jo purkaa, ennenkuin päädyin tähän. Täysin tyytyväinen ei voi vieläkään olla mutta tämä menettelee. Mallia olen yrittänyt katsella muista blogeista ja vähän tuunaillut omiani. :)

Idea on tietysti se, että tyttö on melkoinen maailmanmatkaaja, kun kävi jo vatsassa ollessaan kolmella eri mantereella ja kuudessa eri maassa. Tietysti vanhempien ammatit tulevat myös hieman esiin koristeessa, siksi muun muassa tuo CREW-tarra tuossa resuisessa matkalaukussa. Ihka ensimmäisen masu-matkan neiti teki New Yorkiin, joka on myös äipän lempparikohde, jonka vuoksi tuo NY-tarra. Reissuun mukaan pakataan, kuinkas muutenkaan, tuttipullo ja pupu, joita neiti sai syntymälahjakseen peräti 4 kappalatetta! Koko koriste on tehty sokerimassasta. Vauva on tehty muotilla ja loput vapaalla kädellä.

4 kommenttia:

  1. Kukapa ei New Yorkia rakastaisi! Ihana kakku ihanalle pienelle. <3

    VastaaPoista
  2. Ihanan koristeen olet tehnyt. Mukava nähdä välillä tuommoinen himppusen perinteisestä poikkeava koriste ristiäiskakun päälle. :) Mielikuvitusta olisi tarvittu itsellekin kun äskettäin tein ystävän pojan ristiäiskakkuun koristeen, perinteistä mallia tuli. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana koriste ja upeita myös nuo piparit! Tällaiset "omat jutut" on aina niin mainioita :)

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo koriste! Meillä varmaan otetaan tästä mallia oman neidin ristiäiskakun koristeeseen. Varsinkin, kun meillä on neiti saanut myös paljon pupuja lahjaksi.

    VastaaPoista