29. helmikuuta 2012

Jogurttijuustokakku


Tämän kakun tein jo viime viikonloppuna mutta meille on kotiin iskenyt ärhäkkä flunssa ja sen takia ovat päivityksetkin viivästyneet. Mies on kova juustokakkujen fani ja valittelikin tuossa taannoin, etten ole tehnyt kyseisiä kakkuja pitkään aikaan. Niinpä kun uusi Glorian Ruoka & Viini-lehti kolahti postilaatikkoon ja sieltä paljastui tämä juustokakun ohje, oli helppo päättää mitä seuraavaksi tekisin. Aivan aavistuksen muokkasin ohjetta. Lisäsin mm. sokerin määrää sillä 1/2 dl sokeria näin isoon kakkuun tuntui kovin vähäiseltä ja luonnonjogurtin sijasta käytin turkkilaista jogurttia. Unikon siemenä laitoin vain yhden ruokalusikallisen kahden sijaan. Mutta nämä ovat makuasioita ja eivät mielestäni vaikuta oleellisesti ohjeeseen. Sokerin määrä saisi kyllä mielestäni tosiaan olla hieman alkuperäistä suurempi. :) Tässäpä tämä keväisen ja hieman erilaisen juustokakun ohje.

Jogurttijuustokakku (24cm vuokaan)

  • 300 g digestivekeksejä
  • 150 g voita

Hienonna keksit ja sulata voi. Sekoita pohjan ainekset ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Paista uunissa 175 asteessa n.10 minuuttia ja nosta jäähtymään täytteen teon ajaksi.

  • 3 kananmunaa
  • 4 1/2 dl luonnonjogurttia (esim. turkkilaista jogurttia)
  • 400 g mascarponejuustoa
  • 1/2 dl sokeria (minä laitoin 1 dl)
  • 3/4 dl maissitärkkelysjauhoja
  • 2 rkl unikonsiemeniä (minä laitoin 1 rkl)
  • 2 sitruunan kuoriraaste
  • ripaus suolaa
  • 1 tl sokeria

Erottele keltuaiset ja valkuaiset kahteen kulhoon. Sekoita jogurtti, mascarpone, sokeri, maissitärkkelys ja unikonsiemenet keltuaisten joukkoon, sekoita tasaiseksi massaksi. Pese sitruunat huolellisesti ja raasta kuori jogurttimassan joukkoon. Vatkaa valkuaiset ja suola kovaksi vaahdoksi ja lisää vatkaamisen loppuvaiheessa 1 tl sokeria. Kääntele valkuaisvaahto varovasti jogurttimassaan. Kaada täyte keksipohjan päälle ja paista uunissa 175 asteessa n.50-60 minuuttia. Peitä kakku tarvittaessa paistamisen loppuvaiheessa foliolla, ettei se tummu liikaa. Anna kakun jäähtyä ja vetäytyä mieluiten seuraavaan päivään. Kakku tarjotaan jääkaappikylmänä ja tarjoillaan vaikka mintunlehdillä maustettujen marjojen tai sitrussalaatin kera.


Tähän loppuun toivottelen vielä hyvää karkauspäivää kaikille! Kuuntelin tänään lääkärille ajellessani Radio Aaltoa ja siellä joku nainen kosi miestään radiolähetyksen käydessä. Kyllähän siinä ajellessa tuli pienet itkut tirautettua, jotenkin liikutti se koko kosinta. Ja juu, vastaus oli myöntyvä, joten hamekankailta vältyttiin. Oli sitten kiva mennä lääkäriin sekä flunssaisena, että silmät punakkana pienestä liikutusitkusta. :) Ja näin... kohti (terveempää) maaliskuuta mennään, kevät tulee!

7 kommenttia:

  1. Näyttää todella herkulliselta tuo juustokakku! c(:

    Hyvää karkauspäivää! ;'''3

    VastaaPoista
  2. Enpäs kiinnittänytkään huomiota tähän kakkuun uusimmassa lehdessä. Selkeästikään kuva ei ollut niin onnistunut ja houkutteleva kuin täällä!:)

    VastaaPoista
  3. Mitä mitä? Eikö tuollainen kakku paranna minkä tahansa flunssan ja sairauden? Kuvan perusteella voisin väittää, että tässä on kyseessä todellinen super-parantaja-mielihyvä-tekele, joka antaa supervoimat :) Oi nom nom. Kiitos Glorialle ja sinulle, joka viitsit tuoda reseptin meillekin luettavaksi. Ei oikein opiskelijabudjetti yllä ko.lehden tilaushintoihin, eivätkä ne taitaisi lähettää lehtiään rapakon taakse. :) Siis KIITOS sinulle.

    Tuli ihan hymy huulille tuosta kosinnasta. Katsoin kerran Youtubesta videon, jossa mies kosi naistaan pilvenpiirtäjän juurella. Tosin kosintaviesti heijastui heidän yläpuolelleen pilvenpiirtäjän kylkeen. :) No, se oli vähän turhan Amerikkaa se... Radio Aalto kelpaisi mainiosti.

    Mukavaa maaliskuuta sinulle! :>

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis kakku. Mä tosin luulin että noi mustat pilkut olisi vaniljaa. Unikonsiemenet kuulostaa aika erikoiselta.

    Mä myös kosin mun miestä neljä vuotta sitten. Tänään sain samat sanat takaisin. Aika ihana karkauspäivä, tämäkin. :)

    VastaaPoista
  5. Herkullisen ja keväisen näköinen kakku! Juustokakut ovat niin suurta herkkua, varsinkin mascarponen kanssa. Nuo unikonsiemenet ovat itselle hieman käyttämättömämpi raaka-aine leivonnassa. Lähinnä sämpylöiden päällä on tullut käytettyä. Mietinnässä on kyllä unikonsiemenkakku - joskus tulevaisuudessa. Minäkin noita Radio Aallon kosintoja kuuntelin ja sain idean hamekangaskakun leivontaan :o) Pikaista paranemista lähes naapuriin!

    VastaaPoista
  6. Hei, olipas kiva käydä lukemassa teidän piiitkiä kommentteja. Piristää kummasti sairaspäiviä! Kiitos! :)

    VastaaPoista
  7. nää on tosi herkullisia.ja kauniita. ootko paljon tehnyt voileipä kakkuja? :) Ne on niin hyviäkans ja suolasia.

    VastaaPoista