29. elokuuta 2011

Viivi ja Wagner-kakku


Tämä kakun tein pienimuotoisiin hääjuhliin. En saanut mitään toiveita ulkonäöstä ja maustakin sen vain sen verran, että se ei olisi suklainen. Sen verran sain urkittua tietoja, että vihkikimpussa olisi valkoisia kukkia. Ne yritin sitten taiteilla tuohon Viivin kimppuun. Viivi ja Wagner puolestaan sopi parille muutoin kuin nenän päähän. Kuvaan otin mallia netistä ja loppujen lopuksi päädyin yhdistelemään vaikutteita useista eri kuvista. Kakun pohjana toimii 6 munan vaalea kakkupohja ja väliin tein passionhedelmävaahdon. Kakun kuva on maalattu vaahtokarkkimassaan ja myös kukat ovat samasta tavarasta. Maalaamiseen käytin pastavärejä. Laitan vielä esille passionhedelmävaahdon ohjeen. Täytettä tulee tällä ohjeella kahteen välilliseen.

Passionhedelmävaahto
  • 2 liivatetta
  • 7 passionhedelmää
  • 4 puolikasta tölkkimangoa
  • 1 appelsiinin raastettu kuori
  • 1 dl tomusokeria
  • tilkka appelsiinin mehua
  • 6 dl kermaa
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Halkaise passionhedelmät ja koverra sisus. Soseuta haarukalla mangot hienoksi ja yhdistä passionhedelmien kanssa. Mausta tomusokerilla. Vatkaa kerma Kiehauta pieni tilkka appelsiinin mehua ja liota lionneet liivatteet kuumaan mehuun. Kaada ohuena nauhana hedelmäsoseen sekaan kokoajan sekoittaen. Yhdistä hedelmäsose ja kerma ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä täyte kakun väliin.


Viivin ja Wagnerin myötä lämpimät onnittelut tuoreelle avioparille!

5 kommenttia:

  1. Ihana kakku ja taidokkaasti maalattu kuva. Kiva nähdä välillä vähän erilainen hääkakku. :)

    VastaaPoista
  2. Voi mieletön mikä luomus!! Ja kuulostaa myös hyvän makuiselta!!!

    VastaaPoista
  3. Kaunis kakku, myös täyte vaikuttaa herkulta!

    VastaaPoista
  4. oi miten ihana :D vitsi on kyllä pakko testata tota passionhedelmää täytteenä joskus.

    VastaaPoista
  5. pystyiskö tuota passionhedelmävaahtoa käyttää hyydykekakussa? =)

    VastaaPoista