3. lokakuuta 2010

Key Lime Pie




Olimme eilen häissä ja siellä tarjoiltiin Key lime pieta jälkiruoaksi. Se kakku ei ollut ihan tässä muodossa, vaan siinä oli vihreä paksu kiille päällä jossa lime maistui voimakkaana ja huomattavasti miedompi vaalea alaosa. Hyvää se oli joka tapauksessa ja tänään päätin googletella ohjetta.

Tämä ei siis ole sellainen kuin siellä häissä tarjottu kakku, jonka päättelin olevan jonkinlainen tuunattu versio. Tämä on alkuperäinen ohje, jolla moni muukin bloggaaja on kyseistä limettipiirasta tehnyt. Piiraaseen tulee loppujen lopuksi aika vähän aineksia ja on melko helppo tehdä. Työläin vaihe taitaa olla limen kuoren raastaminen. Kakusta jää yli melkoinen määrä valkuaisia, joista voi tehdä kakun päälle marengin. Itse en niin tehnyt vaan vatkasin Flora vispistä piirakan päälle kermahunnun ja se sopi siihen aivan erinomaisesti.
Jos pidät kirpeän makeasta ja sopivan kermaisesta piirakasta (minä ainakin pidän!), on tämä omiaan sinua varten. Tein piirakan 20cm irtopohjavuokaan.

Pohja

  • 200 g digetivekeksejä
  • 80 g margariinia
  • 1 rkl sokeria
Murskaa keksit ja sulata rasva. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja painele seos tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Paista 10 minuuttia 150 asteessa uunin keskitasolla.

Täyte

  • 5 keltuaista
  • 1 tlk á 400 g kondensoitua maitoa
  • 1 dl puristettua limen mehua (3-4 limeä)
  • 1 rkl raasetettua limen kuorta

Nosta uunin lämpötila 175 asteeseen. Vatkaa keltuaiset kuohkeaksi. Lisää kondensoitu maito ja jatkaa tehokasta vatkaamista, kunnes täyte hieman sakenee. Lisää limen mehu ja raastettu kuori, sekoita ja kaada piirasvuokaan. Paista uunin keskitasolla n. 10-15 minuuttia. Piirakan voi laittaa pakkaseen n. 3 tunniksi ja ottaa se lämpiämään noin 15 minuuttia ennen tarjoilua. Itse jäähdytin piirakan jääkapissa yön yli ja hyvä tuli!

12 kommenttia:

  1. Tätä reseptiä pitää ehdottomasti kokeilla! Häissä tarjottu piiras oli hyvää mutta tämä resepti on lähempänä etsimääni. Kesämatkalla Ranskassa mies nimittäin tykästyi kirpeään sitruuna-marenkitorttuun ja lupasin joskus yrittää tehtailla samantapaista. Sellainen kysymys kuitenkin vielä, että mitä on kondensoitu maito? Olen törmännyt siihen muuallakin mutta ei avaudu mulle :)

    VastaaPoista
  2. Tottahan sun pitää miehelle torttu tehdä ja marengin saat tehtyä niistä valkuaisista päälle. :) Kondensoitua maitoa myydään ainakin isommissa ruokakaupoissa. Saattaa löytyä leivontapuolelta tai säilykepuolelta, on pakattu siis säilykepurkkiin. Aine on sellaista erittäin makeaa ja tahmeaa maitotiivistettä ja esim. sitä keittämällä saa toffeekastiketta. Tähän ohjeeseen se käytetään kuitenkin sellaisenaan. Tässä vielä linkki kuvaan, minkälaisia purkkeja minä olen enimmäkseen nähnyt kaupoissa: http://kryddburken.se/wp-content/uploads/2010/02/kondenserad_mjölk_sötad.jpg

    VastaaPoista
  3. Tää on yksi mun lemppareista! Niin hyvää!

    VastaaPoista
  4. Aah, naminami! Tosi herkullisen näköinen ja hyvin onnistuneet kuvat :)

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköistä! :) Ja sinulla on niin kauniita kuvia täällä. Täytyy linkittää sinut, jotta löydän uudemman kerran tänne :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kiitos, lämmittää mieltä! Mä muuten Merja täällä just väsäilen tuota siun Helmin Herkkua, vähän tuunaillen kuorrutteen kans tosin, saas nähdä miten mun käy! :)

    VastaaPoista
  7. Oiii miten herkullisen näköistä!! Taidan tehdä tätä jo tänään =) Muutaman kerran olen kokeillutkin ja suorastaan rakastan makua <3 Sulla on ihan mahdottoman upeita valokuvia täällä, silmä lepää =)

    VastaaPoista
  8. Tätä tulee tehtyä usein ja aina se loppuu kesken =) Meillä tämä syödään vaniljajäätelön kanssa, tasapainottaa kivasti kirpeänmakeaa piirakkaa.

    VastaaPoista
  9. Tätä tekis kyllä mieli :) Ihanaa, lime on hyvää. Marenki tosin ei oikein mulle uppoa tässä, joten tuo vispi onkin tosi hyvä idea päällä.

    Saako kysyä, mistä nimi Suhmura tulee? Meillä täällä Joensuussa on sen niminen paikka :)

    VastaaPoista
  10. Juu! Toi Vispi antaa kivaa tasoitusta, kun kakku on muutenkin niin kirpeän makea. Suhmura tulee ihan siittä, että ystävät ovat sen valinneet minulle (yhdeksi monista) lempinimistä. :)

    VastaaPoista
  11. Tein tätä eilen, pitää vielä saada blogiin asti kirjoitettua. Ihan hyvää, kirpeätä, ja vispikerma päällä tasoitti mukavasti makua.

    VastaaPoista
  12. Kauanko tämä säilyy jääkaapissa ilman päällystä? Jos kerman/marengin tekee tarjoilupäivänä :)

    VastaaPoista