20. heinäkuuta 2012

Valkoinen mutakakku


Monella arvontaan osallistuneella on lempileivonnaisenaan mutakakku. Perinteinen mutakakku onkin ihana tahmainen herkku ja sieltä sainkin idean kokeilla vastaavaa valkosuklaasta. Melkoisen makeahan tämä kakku on mutta kylmänä ja makustuneena ja raikkaiden marjojen kera tämä on oikein oiva kaveri kahvipöytään. Tähän kakkuun voi laittaa mukaan myös pikku lorauksen appelsiinimehua. Itse en laittanut (koska unohdin) mutta huomasin, että monessa ohjeessa sitä suositeltiin. Tämä resepti on 22-24cm vuokaan.


Valkoinen mutakakku

  • 3 kanamunaa
  • 2 dl sokeria
  • 150 g voita
  • 150 g valkosuklaata
  • 3 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl vaniljasokeria
  • (2 rkl appelsiinimehua)


Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi ja sekoita mukaan valkosuklaa. Kaada voisuklaaseos munasokerivaahtoon ja sekoita varoen. Yhdistä kuivat aineet sekoita varovasti mukaan taikinaan. (Lisää lopuksi appelsiinimehu) Kaada taikina voideltuun vuokaan. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 15 minuuttia.



Valmiin kakun kannattaa antaa makustua ja vetäytyä yön yli. Kakun pinnan voi halutessaan koristella tomusokerilla, kermavaahdolla tai tuoreilla marjoilla.

3 kommenttia:

  1. Näyttää ihanalta :c Pitää kokeilla joskus.

    VastaaPoista
  2. Onpa ihana resepti, ja ihana blogi. Ihanaa elokuuta!

    VastaaPoista