20. heinäkuuta 2012

Saaristolaisleipä


Saaristolaisleipä & kylmäsavulohi
Kyselin aiemmassa postauksessa mitä te tarjoaisitte ristiäisissä. Life Abroadin Mrs J. vinkkasi, että heillä oli ristiäisissä tarjolla saaristolaisleipää katkarapulevitteellä. Kun tämän lisäksi viime viikolla postiluukkuun pärähti uusi Glorian Ruoka & Viini, jossa oli saaristolaisleivän ohje, oli asia selvä. Tekisin siis saaristolaisleipää. Tälläistä leipää syödään jouluisin paljon ja onkin oiva joululahja ystävälle, mutta kyllä tämä menee aivan mahtavasti myös kesällä kylmäsavulohen ja runsaan tillin sekä ruohosipulin kera. Tällä ohjeella tulee kaksi isohkoa leipää (2 litran vuoka). Ohjeen voi huoletta puolittaa jos käytössä on pienempiä vuokia.


Saaristolaisleipä

  • 1 l piimää
  • 75 g hiivaa
  • 3 dl tummaa siirappia
  • 3 dl olutmaltaita
  • 3 dl vehnäleseitä
  • 3 dl ruisjauhoja
  • 1 rkl suolaa
  • n. 10 dl vehnäjauhoja
  • voita vuokien voiteluun
Siirappivesi

  • 1 1/2 dl vettä
  • 1/2dl siirappia


Aloita tekemällä leipä. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää kaikki loput aineet puuhaarukalla sekoittaen. Taikinaa ei vaivata. Voitele kaksi 2 litran vuokaa ja jaa taikina vuokiin. Kohota liinalla peitettynä 1 1/2 tuntia. Kuumenna uuni 175 asteeseen ja paista leipiä keskitasolla n. 2 tuntia. Kun leivät ovat kypsyneet noin 1 1/2 tuntia, tee siirappivesi ja valele leivät kauttaaltaan. Jatka paistamista vielä 30 minuuttia. Kumoa leivät paiston jälkeen ritilälle ja anna jäähtyä. Leivät ovat parhaimmillaan n. 3 päivän kuluttua, mutta säilyvät jopa pari viikkoa. Anna leipien tekeytyä kylmässä.

4 kommenttia:

  1. Minkäs sortin tuote tuo olutmallas on? Paikallisessa kaupassa oli Tuoppi kaljamallasta ja toinen tuote löytyi nimellä mämmi-ja kaljamallas. Kumpikohan noista olisi passelimpi saaristolaislimppuun?

    Sulla on muuten ihana blogi. Täältä on tullut leivottua jos vaikka mitä :)

    terveisin Heidi

    VastaaPoista
  2. Moikka Heidi! Tuota Tuoppi Kaljamallasta olen minäkin käyttänyt. Mutta uskoisin että myös tuo toinen tuote käy. :)

    VastaaPoista
  3. Ehdin vihdoin viikonloppuna tekemään tätä ihanuutta. Oli se tuoreenakin hyvää, mutta tekeytyy tosiaan päivä päivältä paremmaksi. Nyt ei tartte sitten enää miettiä minkälaisen "joulukukan" antaa anoppilaan. Se on tässä :)
    Ja tänä viikonloppuna joutuu ehkä kokeileen pizzan tekoa Leilan ohjeen mukaan...

    terkuin Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseleipoma joulutuliainen on parasta! Hyvä että maistui! :)

      Poista