6. heinäkuuta 2012

Tervetuloa naapuriin!

                                                       

                                         




Nyt tuli pientä valokuvien ilotulittelua. Aika tasan 11 kuukautta sitten olin juhlistamassa hyvän ystäväni kolmekymppisiä. Siellä törmäsin pitkästä aikaa Kaisaan, joka on Oulusta aivan kuten minäkin. Kaisa kertoi silloin etsivänsä avomiehensä kanssa itselleen uutta kotia. Vinkkasin naapuriin valmisteille tulevista taloista ja nyt, tänään, istuimme heidän uudenkarhealla terassilla nauttimassa shampanjaa, grilliherkkuja ja raparperipiirakkaa. Kaisa on myös bloggaajakolleega ja hänen ihastuttava ja mielenkiintoinen blogi NO HOME WITHOUT  YOU on tutustumisen arvoinen ja aivan omiaan teille sisustamisesta ja askartelusta kiinnostuneille.


Tänne ensimmäisiin (huom! painotus sanalla ensimmäisiin!) illanistujaisiin vein mukanani raparperipiirakkaa, joka kulkee nimellä raparperiansa. Nappasin ohjeeni Kinuskikissalta täältä. Raparperiansa oli oikein kiva uusi tuttavuus ja sainpa oman pihan raparperit hyötykäyttöön! Tämä piirakka olisi varmasti myös aivan mahtava mustikkaisena ja aionkin kokeilla sitä heti, kun mustikkakausi pääsee kunnolla vauhtiin. :)
Tässäpä pikainen päivitys. Lapset nukkuu, joten pitää kiirehtiä itsekin yöunille. Mukavaa viikonloppua allesammans!

5 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä!

    Mitä kaikkea salaatissa on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaatissa taisi olla jäävuorisalaattia, kurkkua, tomaattia, aurinkokuivattuja tomaatteja, avokadoa, fetaa ja paahdettuja pinjansiemeniä. Ssssuperherkkua ja terveellistäkin vielä! Ei mitään soosseja vaan öljyä, suolaa, pippuria ja ehkä vähän jotain sitruunan tai limen puristettua mehua. :)

      Poista
  2. Vahvistan, oli aivan mahtavan makuista. Kevyesti rahkainen ja kostea koostumus. Kivaa, kun naapurissa asuu tuommoinen torttuvelho. :D Ja salaattikin, voi veljet. Aivan ihanaa oli sekin.

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja tunnelmia molempien naapureiden blogeissa :)

    VastaaPoista