29. heinäkuuta 2012

Kesän viimeiset mansikat

Mansikkasadon viimeiset ovat pikkuisia

Eilen paisteltiin marenkipohja



Marenkia ja raikasta mansikkaa
Eilen leivoimme isosiskon kanssa pikaisesti marenkipohjan samalla kun pikkuveli tarkkaili touhujamme sitteristä. Aamuisen puistoreissun jäljiltä oli jäänyt yli torilta ostettuja mansikoita ja ne pääsivät marengin kanssa kesäiseksi jälkkärikakuksi. Huomaa, että mansikkasato vetelee viimeisiään, sillä niin pieniä olivat marjat mutta sitäkin makeampia! Marenki on mahtavan nopea ja helppo tehdä ja kaiken lisäksi sen voi valmistaa vielä hyvissä ajoin etukäteen. Marenkia voi myös tuunata. Tähän nakkasin mukaan hieman sulaa minttusuklaata. Olisi muuten toiminut aivan loistavasti pikkumarenkeina tämä maku, silloin kannattaa tuplata ainekset! Koska marenki itsessään on kovin makeaa, saa täyte olla raikas. Vaihtoehtoja on lukemattomia. Tällä kertaa sekoitin kermaa ja turkkilaista jogurttia. Mansikat saivat makua basilikasta ja limestä.


Marenkipohja

  • 3 kananmunan valkuaista
  • 2 dl sokeria
  • 1 rkl sitruunamehua
  • (esim. 50 gr sulaa minttusuklaata)
Vatkaa tehokkaasti kananmunan valkuaiset sokerin ja sitruunamehun kanssa kuivassa teräskulhossa vesihauteen yllä. Ota marenki pois vesihauteen yltä, kun seos on n. 65 asteista ja sokerikiteet ovat sulaneet. Jatka tämän jälkeen voimakasta vatkaamista kunnes marenki on jäähtynyt ja muodostunut paksuksi ja kiiltäväksi. Kääntele sula jäähtynyt suklaa varovasti marengin joukkoon. Levitä marengista pyöreä kakkupohja leivinpaperilla päällystetylle pellille. Paista pohjaa uunin keskiosassa 130 asteessa n. 1 h. Anna jäähtyä kunnolla.


Täyte

  • 4 dl kermaa
  • 3 dl turkkilaista jogurttia
  • n. 1/2 dl tomusokeria
  • 1 litra mansikoita
  • 3 rkl sokeria
  • 1/2 lime (kuori ja mehu)
  • basilikaa
Vatkaa kerma hyvin sokerin kanssa ja lisää siihen jogurtti. Levitä seos marenkipohjan päälle. Paloittele mansikat reiluiksi paloiksi. Sekoita mukaan sokeri, puolikkaan limen mehu ja kuoriraaste ja hienonna sekaan vielä basilikaa. Anna makustua hetki ja levitä mansikat täytteen päälle. Koristele basilikan lehdillä ja tarjoa heti.



4 kommenttia:

  1. Voi mitä herkkua taas, nam! Ihanan kuvan oot itsestäsi laittanut profiiliin. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Juu, blogi kävi läpi taas pientä faceliftiä. :) Tuo kuva on viime ristiäisviikonlopulta. Ihan kiva kuva sinänsä mutta väritys ei ole aivan kohdillaan. Eli sekin pitää vielä uusia kunhan tässä ehtii (jos ehtii) :)

    VastaaPoista
  3. Marenkikakkua itsekin vähän aikaa sitten tehneenä, ei voi sanoa muuta kuin , nam :) Olen muuten muuttanut blogini bloggeriin, vuodatuksen ongelmien takia, jos haluat niin voit vaihtaa uuden osoitteeni tuohon seurantalistalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas hyvä kun tulit kertomaan vaihdosta. Huomasinkin et vuodatuksella on ollut probleemia. Ei muuten taida olla ensimmäinen kerta kun leivotaan jotain samaa lähes yhtä aikaa? ;)

      Poista