9. helmikuuta 2012

Bannoffee




Bannoffee on jo pitkään ollut kokeilulistalla. Viime viikonloppuna saimme sitä erään nuoren herran 6-vuotis synttäreillä ja sen jälkeen päätin, että minunkin täytyy kokeilla ohjetta. Olisin kovasti halunnut kokeilla vadelmaista versiota mutta en löytänyt (tuoreita) vadelmia tähän hätään. Ehkäpä kesällä kokeillaan sitten uudestaan kun vadelmat ovat sesongissa. Turhaan tätä tuhtia herkkua ei olla kehuttu, sillä se on aivan syntisen hyvää. Tämän valmistaminen on myös sieltä helpoimmasta päästä, ainoa aikaa vievä juttu on kinuskin keittäminen. Siinäkin pystyy toki oikaisemaan, sillä monet hyvin varustellut kaupat myyvät valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa. Mutta jos päädyt keittämiseen, niin kondensoitua maitopurkkia keitellään hiljakseltaan n.3 tuntia kattilassa. Mitä pidempään keität, sitä paksumpi kinuski. Purkista pitää poistaa etiketit ja kannattaa valvoa että purkki on koko ajan veden peitossa. Tämän kyseisen yksilön vein työkavereiden iloksi ja ohje onkin tuplana tehty. Tavan ohje on n. 22-24cm vuokaan.


Pohja
  • 200 g digestive keksejä
  • 80 g margariinia
Murskaa keksit ja sulata rasva. Sekoita ainekset ja painele keksimuru kakkuvuoan pohjalle ja pienemmässä vuoassa hieman myös seinämille. Paista pohjaa 175 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia. Anna jäähtyä.

Täyte

  • 1 prk keitettyä kondensoitua maitoa
  • n.2 banaania
  • 3 dl kermaa
  • tummaa suklaata ja Daim-murskaa

Levitä jo jäähtynyt kinuski keksipohjan päälle. Viipaloi banaanit ja lado ne kinuskin päälle. Vatkaa kerma ja levitä se banaanien päälle. Lopuksi voit ripotella kerman päälle rouhittua tummaa suklaata ja Daim-rouhetta. Päälle voisi sihdata myös tummaa kaakaojauhetta tai vaikka suklaakastiketta.


14 kommenttia:

  1. nam, täytyypäs kokeilla joku kerta

    VastaaPoista
  2. Ah, vähänkö näyttää hyvältä..

    VastaaPoista
  3. Aivan liian herkullisen näköiset kuvat! Tämä lähtee suoraan kokki-äidille kokeiluun ;) Ääh, nyt iski makeannälkä.. Kiitos ja voi ei!

    VastaaPoista
  4. Tää on niiin hyvää! Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  5. Nam, pitää kokeilla! miten suurella volyymillä tuota pitää keittää? Siis riittääkö hiljainen ns. porina vai?

    VastaaPoista
  6. Banoffee on kyllä taivaallista! Minun on pitänyt käydä isommissa kaupoissa etsimässä jos löytäisin tuota valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa. Tähän saakka olen itse keittänyt, mutta olen miettinyt voiko säilyketölkistä liueta jotain maitoon pitkään keitettäessä? Jos en löydä valmiiksi keitettyä, taidan kokeilla mikrossa keittämistä seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
  7. Ihana katsella tämmösiä kuvia kun on itse herkkulakossa, mutta tuo menee kyllä kokeiluun sitten maaliskuussa kun herkkulakko päättyy :) Saakohan täältä peräkylästä edes tuota kondensoitua maitoa....

    VastaaPoista
  8. Heippa! Olen jo pidemmän aikaa käynyt kurkkimassa täällä, joten katsoin aiheelliseksi jättää kommenttiakin :) . Ihana blogi sinulla ja reseptien ohessa ihan syötävän suloisia kuvia!

    Banoffee on omallakin to do-listalla pyörinyt ties kuinka kauan, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Näyttää ihan superherkulliselta - kiitos inspiraatiosta, taitaa mennä ystävänpäivätarjottavien listalle!

    VastaaPoista
  9. Wow sinun blogi on todella KAUNIS! <3

    VastaaPoista
  10. Tää oli NIIIIIIN hyvää...Tein viikonloppuna ja vieraatkin kehuivat! NAM! Kiitos ihanasta reseptistä. :)

    VastaaPoista
  11. Banoffee on kyllä syntistä herkkua:) Itse olen täysin hurahtanut Pirkan vastaavaan ohjeeseen, missä kinuskina käytetään sulatettuja Omar-karkkeja kerman kanssa keitettynä, ei mene kuin 10min ja on älyttömän hyvää! Ja itse suosin tummaa keksipohjaa, onhan suklaanmakuinen nyt aina vähän parempi;) Jos joskus aiot vielä tehdä niin suosittelen lämpimästi testaamaan tätä reseptiä! Myöskin toi turkkilainen jogurtti raikastaa ihanasti kermatäytettä.

    http://www.pirkka.fi/ruoka/reseptit/90322-pika-banoffee-eli-banaani-kinuskitorttu

    Kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
  12. Banoffee näyttää kyllä herkulliselta mutta jokunen vuosi takaperin sitä tehneenä, se edelleenkin muistuttaa makeudestaan niin voimakkaasti ettei ole vielä toistamiseen tarvinnut kokeilla. Kondensoitun maidon keitin kinuskiksi mikrossa ja oikein oivaa tuli. Tuo omar-versio kyllä kuullostaa ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuun kiitokset kauniista blogista ja hyvistä ohjeista!

      Erityisesti Suville kommentti: banoffee on herkästi ylimakeaa eikä silloin lainkaan syömäkelpoista. Itse teen tumman keksipohjan kuten Greu, mutta käytän ainakin 5 tai jopa 6 banaania sekä 4 dl vispikermaa. Näin tehtynä lopputulos on raikkaampi. Tässäkin ohjeessa suhteet ovat vähän paremmat kuin mitä yleensä näkee (1 banaani ja 2 dl kermaa).

      Karamellisoitua kondensoitua maitoa on muuten ainakin joskus saanut nettikaupoista.

      Terv. Anna

      Poista
  13. Voi että kun näyttää hyvältä! Itse olen aina tehnyt siten, että olen käyttänyt banaanin sijasta marjoja. Vadelmia, mansikoita ja mustikoitakin olen kokeillut. Vadelma on suosikki sillä se tuo vähän kirpeyttä muuten niin makeaan kakkuun ;D

    VastaaPoista