7. joulukuuta 2011

Prinsessan kakku




Itsenäisyyspäivän aamuna tälläinen kakku matkasi Sara-neidin synttäreille. Pinkkiä ja prinsessaa oli toiveena, joten tälläinen prinsessan kakusta tuli. Kruunuja, ruusuja ja perhosia, ei kait prinsessat muuta tarvitse? :) Oli oikein mukavaa väkertää kunnon prinsessakakkua taas pitkästä aikaa! Kakun pohjana oli sokerikakkupohja ja täytteenä mansikkamousse. Väliin hipasin poikkeuksellisesti vielä ohuelti lemon curdia, jotta kakku sai kaipaamansa kirpsakan säväyksen. Koristeet ja päällinen olivat kaikki vaahtokarkkimassaa, lukuunottamatta prinsessakruunun palleroita, jotka olivat suklaiset.

Kaikenkaikkiaan olin kakkuun tyytyväinen ja pääsinpä pursottelemaan uudella ISOLLA tyllallakin tasaraitaa. Harmikseni lempityllani, eli lehtitylla, on päässyt hukkumaan jonnekin (epäilevät katseet suuntautuvat Bambiinoon) ja en halusta huolimatta päässyt käyttämään sitä reunapursotuksissa. Onneksi kaapista löytyi kuitenkin miniversio lehtityllasta ja sillä saikin ihan kivat pitsimäiset pursotukset vaaleanpunaisen raidoituksen päälle. Ja taas kakkua tehdessä täytyi todeta, että kyllä ne välineet vaan ratkaisevat aika paljon tuon onnistumisen suhteen, nimim. pursotuspussina paremman puutteessa pakastepussi!

Prinsessa Saralle lämpimät synttärionnittelut!

6 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän upea ja kaunis! Yksi kauneimmista prinsessakakuista mitä oon koskaan nähnyt, jos ei jopa kaunein.

    VastaaPoista
  2. Kiitos sulle hei ihanasta ja inspiroivasta blogista, Suhmura! :) Mää oon reilu vuoden seurannut tätä, ja monta kertaa on tullut kokeiltua resptejä. :)
    Ja on kyllä Sara saanut upean kakun, vautsi!!

    VastaaPoista
  3. Voi upeus miten kaunis kakku! Oikein prinsessainen ja tyttömäinen :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva löytö tämä sinun blogisi!! :) Mun Sarah (kohta 5v) tyttöni ihastui tähän kakkuun ja synttäritkin lähestyy ;) Miten olet tehnyt kuviot tuon massan pintaan?

    MariS

    VastaaPoista