23. elokuuta 2011

Helmin herkku


Helmin herkku on bongattu jo aikaa sitten Merjalta täältä. Usein Oulussa vieraillessa serkkutyttö tekee mokkapaloja. Halusin tällä kertaa tehdä tämän vaalean kaunottaren heille vastineeksi. Herukoitakin oli vielä jäänyt hieman yli ja päädyin ripottelemaan niitä sellaisenaan piirakan pinnalle. Ne sopivatkin yllättävän hyvin ja jotenkin kevensivät kokonaisuutta. Ohje on ns. "kahvikupeissa" ja yksi kahvikuppi vastaa n. 1,25 dl. tilavuutta.

Pohja

  • 3 munaa
  • 2 kkp sokeria
  • 3 kkp vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 150 g margariinia
  • 1 kkp maitoa
Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Lisää sekaan jauhot joihin on yhdistetty leivinjauhe. Sulata rasva ja lisää se maidon kanssa taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Leivtä valmis taikina leivinpaperilla vuoratun pellin tms. päälle. Paista pohjaa 200 asteessa n. 10-15 minuuttia.

Kuorrute

  • 225 g tomusokeria
  • 4 rkl sulatettua rasvaa
  • 4 rkl kahvia
  • 2 tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi. Levitä vielä hiukan lämpimän pohjan päälle. Koristele haluttaessa ja anna kovettua. Jos uuninpelti on kovin iso, kannattaa harkita aineksien tuplaamista, ettei pohja paista ns. läpi.

3 kommenttia:

  1. Näyttääpä herkulta. Nuo valkoherukat on kyllä hurjan kauniita koristuksia! Täytyykin kerätä rasiaan puskista noita norkkoineen pakastimeen talven koristelutarpeiksi, niitä kun ei ole niin paljoa muutamassa pienessä puskassa, että niistä raaskisi mehua alkaa tekemään.. Tuo hailuoto on kyllä yksi paikka, johon pitäisi päästä käymään, siellä on kuulemma ihanaa.

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti kannattaa keräillä koristelua varten varastoon! Jos oisin vaan hoksannut olla noin fiksu, niin oisin kiikuttanut mukanani muutaman tänne etelään meidänkin pakkaseen! :) Ja Hailuoto kannattaa käydä katsastamassa, siellä on vielä aivan ihana maalaisfiilis ja UPEAT rannat!

    VastaaPoista
  3. Voi kun kauniit kuvat taas jälleen :) Ja ihana idea viinimarjat helmin herkkuun lisukkeeksi! Varmasti hyvää!

    VastaaPoista