24. helmikuuta 2011

Taivaallinen Tiramisu



Tässä tämä lupaamani Tiramisu. Mikään aitohan tämä ei ole ja Tiramisuissa on varmaan niin monta ohjetta kuin on tekijääkin mutta tämä ohje on niin erinomainen, että ansaitsee tulla julkaistuksi. Sain tätä ekaa kertaa noin kuukausi sitten kun kyläilimme serkkulassa (kiitosta ohjeesta sinnepäin!), jossa tälläinen nostettiin raclette-kestien jälkeen pöytään. Ja sehän iski oitis makuhermoon. Tätä samaa tein myös Saariselällä ja sielläkin se katosi pöydästä yhdellä seisomalla. Ohje on ihanan HELPPO ja jälkiruoka onkin loistava tehdä esim. aamusta jos tietää, että illalla on tulossa illallisvieraita. Tähän ei tarvita uunia eikä hyydyttelyjä ja jos vain ainekset löytyvät kaapista, tulee valmista kymmenessä minuutissa. :) Tällä kertaa tein tämän pienempään korkeaan vuokaan, mutta ehdottomasti parasta tulee kun tekee hieman isompaan 24 cm vuokaan, ja tiramisusta saa laakean.

Pohja
  • n. 150g Digestive-keksejä
  • 1 rkl sokeria
  • 1 dl kahvia
  • 1-2 rkl Disaronno-likööriä (maun mukaan)

Murskaa keksit, sekoita joukkoon sokeri ja levitä vuoan pohjalle. Kostuta kahvilla ja liköörillä ja nosta kylmään täytteen teon ajaksi.


Täyte
  • 1 prk á 250 g Mascarpone-juustoa (tai 2 prk á 170g maustamatonta tuorejuustoa)
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1/2 dl- 1 dl sokeria (maun mukaan)
  • 1 prk Creme Vanillaa á 2,5 dl
  • yhden sitruunan raastettu kuori
  • kaakaojauhetta
Sekoita mascarpone-juusto ja sokerit sileäksi vaahdoksi. Yhdistä vatkatun Creme vanillan kanssa. Pese sitruuna hyvin ja raasta mukaan kuori. Kaada keksipohjan päälle ja nosta kylmään. Maku on parhain kun Tiramisu on saanut vetäytyä useamman tunnin. Sihtaa päälle reilusti kaakaojauhetta juuri ennen tarjoilua.


Kuten ohjeesta käy ilmi, ovat mittasuhteet tässä hieman suuntaa antavia. Se johtuu siittä, että makeutta on varaa säätää omien mieltymysten mukaan. Minä puristin sekaan vielä puolikkaan sitruunan mehun, mutta koska sitä ei alun alkaen ohjeessa ollut, en sitä lisännyt tähän reseptiin. Tämä ohje jää pysyvästi meidän perheen jälkiruokamenuuseen ja suosittelen lämpimästi muitakin kokeilemaan!

6 kommenttia:

  1. Oijoi... Tätä on tehtävä seuraavan kerran naisten iltaan :)

    VastaaPoista
  2. Mitä tarkoitat tuolla Creme Vanillalla? Itse käytin Floran vaniljakastiketta, mutta se ei kunnolla vaahtoutunut, ja tiramisu jäi löysäksi. Mutta hyvän makuista se oli:)

    VastaaPoista
  3. Minulla olisi tuo sama kysymys, eli minkä merkkistä tuo Creme Vanilla on? :) Tätä olisi tarkoitus kokeilla heti huomenna, aivan ihan näköistä!

    VastaaPoista
  4. Olen siis käyttänyt Floran vaahtoutuvaa vaniljakastiketta Vanillaa. Sitä pitää tosiaan vatkata kunnon tovi ja koko komeus jämköityy vielä hieman kylmässä :)

    VastaaPoista