9. helmikuuta 2014

Lasten letut


Olen paistanut tällä viikolla jo kahdesti lettuja, sillä ne tuntuvat olevan lastemme suurta herkkua. Tänään tyttäremme pyysi taas lettuja ja kyllähän äidin velvollisuuksiin kuuluu täyttää nämä vaatimukset toiveet. Maitoa oli kaapissa hintsusti, joten käytin neesteenä piimää. Lisäksi hifistelin hieman lasten mieliksi ja paistelin letut sydänpaistinpannulla. Taikinasta tuli piimän ansiosta hieman paksua, joten pieni paistinpannu on paistamiseen paras.
 Mielestäni hyvässä lettutaikinassa on tärkeää käyttää oikeaa voita, sekä taikinaan, että paistamiseen. Tämän lisäksi taikinassa pitää olla hyvä suola sokerin lisäksi. Yleensä myös ripottelen lettujen päälle hieman sokeria heti paistamisen jälkeen. Nämä tavat olen oppinut mummoltani, joka tekee mielestäni edelleen, 78-vuotiaana, maailman parhaat letut. Tällä ohjeella paistelet lettuja pienen pinon ja meillä ne katosivat heti parempiin suihin. Jos syöjiä on useita, kannattaa taikina tuplata.

Lasten letut

  • 3 1/2 dl piimää
  • 2 kananmunaa
  • 1/2 dl sulaa voita
  • 1/2 dl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 2 dl vehnäjauhoja
Sekoita kaikki aineet kulhossa sekaisin ja anna turvota hetki. Kuumenna paistinpannu ja paista letut kullanruskeiksi. Ripottele kuumien lettujen päälle sokeria. Syö sellaisenaan tai hillon, siirapi, jäätelön tai kermavaahdon kera.

3 kommenttia:

  1. Piimälettuja onkin ehdottomasti kokeiltava, aivan uusi tuttavuus!!! :) Sun kuvat on aina niin kauniita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koikeilkaa ihmeessä, ovat hyviä! Ja kiitoksia, mulla nyt vaan sattuu olemaan niin hyvät mallit! ;)

      Poista
  2. Nam, letut ovat aina ihania, mutta niiden paistaminen...ei ihan mun juttu. :D

    VastaaPoista