6. helmikuuta 2014

Suloiset smoothiet


 




Tähän Valion Gefilus-kamppikseen lähdin alun alkujaan ajatuksella, että teen jotain superterveellisiä ja virkistäviä smoothieita. Minulla oli jo eräs idea kirkkaana päässä, jonka sain kun käväisin pikaisesti tammikuun alussa Krabilla.
Pitkän työyön jälkeen mintulla ja inkiväärillä maustettu mangosmoothie oli enemmän kuin virkistävä. Olin varma, että kyseinen ohje päätyy blogiin, mutta toisin kävi!
Nimittäin, sairastuin ikäväkseni mitä ilmeisemmin influenssaan ja se kaatoi minut ja minun smoothiesuunnitelmani sänkyyn. Kun aikani sairastin ja siihen perään vielä suhailin muutamat lennot, oli takki totaalisen tyhjä. Semmoiseen olotilaan ei auta kuin yksi asia ja se on suloinen, herkullinen ja lempeä lohturuoka. Niinpä superterveelliset smoothiet vaihtuivat herkullisiin ja lohduttaviin jälkiruokapirtelöihin. Ja se ei ollut ollenkaan hullumpi päätös, elämässä pitää olla myös näitä hieman syntisempiä herkkuja. Mutta älkääpä hätäilkö, nämä smoothiet eivät kuitenkaan ole ihan silkkaa syntiä ole. Siittä pitää huolen smoothiessa käytetyt Valion Gefilus tuotteet, sillä ne sisältävät maailman tutkituinta maitohappobakteeria ja runsaasti C- ja D-vitamiineja. Hyvää ja terveellistäkin, jes!

Marjapirtelö
  • 1 dl vadelmia
  • 2 dl Valio Gefilus vadelma-karpalokeittoa
  • 3 dl vaniljajäätelöä
  • (marjoja ja kookoshiutaleita koristeluun)
Jos käytät pakastevadelmia, kiehauta ne ennen käyttöä. Sekoita kaikki ainekset blenderissä sekaisin, koristele ja nauti heti.

Suklaapirtelö
  • 2 1/2 dl Valio Gefilus rasvatonta piimää
  • 1 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
  • 1 dl vaahtoutuvaa suklaakastiketta
  • 1 rkl hunajaa
  • (suklaahippuja koristeluun)
Sekoita kaikki ainekset blenderissä sekaisin, koristele ja nauti heti.

Lopuksi täytyy tunnustaa, että minua jäi silti kaivelemaan se mangosmoothie, jota Krabilla ollessa nautiskelin. Valion uutuudet Gefilus Mangopiimä tai Gefilus mango-vanilja mehumaito ovatkin ne tuotteet, joiden puoleen kannattaa kääntyä jos kyseinen smoothie kiinnostaa. Sekaan kun vielä pilkkoo tuoretta ananasta, palan inkivääriä ja ison kourallisen minttua, niin olet jo puoleksi Krabilla.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti