2. joulukuuta 2013

Piparkakkutalo






Ne jotka seuraavat puuhastelujamme Instagramin puolella, huomasivat ehkä, että tämä piparkakkutalo pääsi esille siellä jo eilen heti valmistuttuaan. Koska tämä päivänvalo on nykyään niin vähässä, piti odottaa tämän päivän puolelle, että sai muutamat kuvat myös tänne blogiin.

Sanoin miehelleni viikkon sitten, että pitäiskö aloittaa uusi "jouluperinne", eli piparkakkutalon teko lasten kanssa. Eilen olikin sitten niin kurja ilma, että pipareiden leipominen tuntui hyvältä vaihtoehdolta lastenleffojen ja kauppakeskuksissa haahuilemisen sijaan.
Tyttäremme innostui valtavasti kun kaivoin leivontakamat esiin. Se taitaa olla hänen lempipuuhaansa. Nyt täytyy myös kehua pienen leipurin kärsivällisyyttä, sillä nyt keskityttiin selvästi enemmän itse leipomiseen, kuin taikinan syömiseen. 1,5-vuotiaalla pojallamme sen sijaan suurin osa ajasta meni taikinan maisteluun ja taikinan linttaamiseen pöytään ja lattiaan, heh.

Talon ja pohjan jälkeen taikinaa jäi myös sopivasti yli, jotta pystyimme tekemään muutamat peruspiparit. Nuo lasten piparit ovat jotenkin niin liikkiksiä: taikina lasten itse kaulittaessa on usein hieman paksua ja piparkakku-ukkelitkin vähän muotopuolia. Mut niissä on vaan sitä jotain, joka hakkaa 100-0 kaikki muut piparkakut.
Tämä piparkakkutalo on siis ensimmäinen laatuaan meidän perheessä. Suosituinta taisi olla tuo katon koristelu ja hieno siittä tulikin! Pikeerin tein itse ja se taitaa vähän ottaa väriä tuosta sokeriliimasta, sillä saumat ovat näköjään lähteneet joistain kohti tummumaan. Amatöörin vika? Jos jollain on tähän jotain näppärää vinkkiä, niin ottaisin mielelläni vastaan.

Elikkäs näillä tunnelmilla aloitetaan joulukuu ja olihan eilen ensimmäinen adventtikin. On tää vaan niin ihanaa aikaa!

10 kommenttia:

  1. Ihana talo niin malliltaan kuin koristeluiltaankin. Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno piparkakkutalo, meillä se on aina ollut perinteenä. Tänä vuonna ajateltiin tehdä oikein pieniä taloja, joita voisi tehdä muutamankin kappaleen.
    Hyvää joulun odotusta! (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Meillä ei tosiaan ole ollut mitään tämmöisiä perinteitä omassa kotonani ja tätä ennen lapsetkin ovat olleet niin pieniä, ettei ole ollut sellaista iloa tästä askartelusta. Pienet piparkakkutalot kuullostaa hyvältä! Jossain näin sellaisia oikein mini-taloja, joita laitettiin glögimukin reunalle koristeeksi. Ihanaa joulun odotusta teillekin!

      Poista
  3. Huisin kaunis! Meillä on piparitalo joulun ´must´ perinne. Mutta meidän ei ole ihan näin upeita, ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos vaan. Tääkin oli tämmöinen harjoituskappale, ehkä tästä vielä taidot kehittyy jos jatkaa tätä uutta perinnettä! ;)

      Poista
  4. Oi miten upea piparitalo!! :) Ja ihanat, jotenkin niin kepeät koristelut :)

    VastaaPoista
  5. Onpas todella hieno, huomaa että olet ammattilainen, itse tein ensimmäisen piparitaloni tänä vuonna ja innoistuin kovasti ja nyt suunnittelen jo uusia malleja, katso täältä. ♥ Mukavaa joulunodotusta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Sullapas oli oikein kattava ohjeistus tähän hommaan. Heti bongasin sieltä omat amatöörivirheenikin! :D

      Poista