7. marraskuuta 2012

Juustoiset kaurasämpylät

Voi sun. Yleensä kun leivon yritän pihistellä leipomuksia ja sitten kuvata ne esim. lasten päiväunien aikaan. Nyt olen jo kahteen otteeseen lyhyen ajan sisään tehnyt näitä sämpylöitä nimenomaan tarkoituksena kuvata ne blogiin. Mutta ne ehtivät tulla aina syödyiksi ennenkuin pääsevät kameran eteen! Sain yhden (!!) pelastettua ja pikaisesti kuvattua ja se on tässä. Eli nämä sämpylät ovat siis aivan  hurjan herkullisia ja terveellisiäkin vielä, joku kun kuulutteli sen perään viime kuussa.  Tosin terveellisyyshän on suhteellinen käsite ;)

Juustoisen kaurasämpylät (18 kpl)

  • 50 g hiivaa
  • 3 rkl vettä
  • 1 rkl sokeria
  • 1tl suolaa
  • 5 dl maitoa
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 150 g juustoraastetta
  • n. 10 dl vehnä- tai sämpyläjauhoja
  • 2-3rkl öljyä tai voisulaa
Liota hiiva haaleaan veteen. Lisää suola ja sokeri  ja anna seistä hetki. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää siihen öljy/voisula. Kaada sekaan. Lisää kaurahiutaleet ja 2/3 juustoraasteesta ja sekoita. Lisää jauhoja vähitellen kokoajan alustaen. Taikinaa kannataa vaivata hetki, jotta muodostuu hyvä sitko.
Anna taikinan kohota liinan alla kaksinkertaiseksi n.45 min. Kaada taikina jauhoitetulle pöydälle ja taittele muutaman kerran. Pyörittele sen jälkeen taikinasta pellille sämpylöitä. Anna sämpylöiden kohota  kaksinkertaiseksi ja ripottele niiden päälle sen jälkeen juustoraastetta. Paista 200 asteessa n.10 minuuttia.

8 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Mikään ei voita itse tehtyjä sämpylöitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Pitäisi oikeasti ottaa joka viikko yksi päivä jolloin leipoo leipää, kyllä nämä omat hakkaa kaupan kaman mennen tullen! :)

      Poista
  2. Kaurasämpylät ovat herkkua, juustolla vielä parempia! Kiva että sait yhden pelastettua kuvaa varten!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotakin sämpylää nuuhkittiin koko kuvauksen ajan ja viimeisissä kuvissa siittä taisi uupua jo palanen. ;)

      Poista
  3. Miulla aina epäonnistuu kaikki sämpylät, jotenkin niistä tulee kovia. :/ Mutta jospa tällä ohjeella saisin tehtyä! Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni ihan ensisijaisen tärkeää on, ettei jauhoja laita liikaa. Taikina saa jäädä tahmaiseksi mutta pysyä selkeästi kasassa. Lisäksi pitää olla kärsivällinen kohotuksen kanssa. :) Toivottvasti onnistut!

      Poista
  4. Oi, nämä oli hyviä, jälkikasvullekin maistui! Blogistani löytyy sinulle tunnustus, käyhän vilkaisemassa :)

    VastaaPoista
  5. Täällä blogissasi tulee vierailtua viikottain. Joitain ohjeitasi on tullut kokeiltuakin. Kiitos niistä :) Lisäilin sinut blogilistaani jos ei haittaa?

    VastaaPoista