24. tammikuuta 2012

Cheesecake Brownie Bars


Nämä herkkupalat ovat mahtavan tuhteja ja herkullisia. Suklainen pohja ja juustokakun kermainen päällys ovat melko vastustamaton yhdistelmä. Näitä voi tehdä marmoroituna kuten kuvissa tai sitten ihan simppelisti black and white yhdistelmänä, jolloin päällys on pelkästään vaalea. Ja ei hätää, vaikka piirakka tuntuu pienehköltä on se niin tiivistä herkkua, että varmati riittää isommallekin porukalle! Ja ennen kaikkea, ohje on helppo, ei vatkaimia! ;)

Pohja

  • 200 g margariinia
  • 2 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
Sulata rasva ja lisää siihen sokeri ja kananmunat. Sekoita taikina tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan. Sekoita taikina voimakkaasti sileäksi ja levitä se sen jälkeen voideltuun ja jauhotettuun tai leivinpaperilla vuorattuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan. Paista pohjaa 175 asteessa alimmalla tasolla n.20 minuuttia. Pohja saa olla hieman tahmainen nostettaessa pois.

Täyte

  • 300 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 1/2 dl ranskankermaa
  • 2 munaa
  • 100g valkosuklaata
Sulata suklaa. Sekoita tuorejuusto ja ranskankerma tasaiseksi. Lisää munat yksitellen kokoajan sekoittaen. Kaada lopuksi sekaan sula suklaa. Kaada täyte paistetun pohjan päälle ja nosta uuniin. Paista piirasta 12 minuuttia tai siihen asti, että täyte alkaa jähmettymään. Nosta piiras ulos uunista ja anna jäähtyä jääkaappikylmäksi ennen annospaloiksi leikkaamista.

Jos haluat pintaan marmorikuvioinnin, ota 1/3 täytteestä sivuun ja lisää siihen 50 g sulaa tummaa suklaata. Leivitä kakun päälle ensin valkosuklaatäyte ja lusikoi sen jälkeen tummasta suklaasta osioita valkosuklaatäytteen päälle. Vedä veitsellä marmorikuvio ja paista kuten edellä.

15 kommenttia:

  1. Mun lista mitä pitää kokeilla vaan kasvaa, näyttää tosi herkulta. Itse tein viime vuonna samantyylistä bakerellan ohjeella oli kanssa tosi herkkua.

    VastaaPoista
  2. Oooo, voi kääk miten herkullisen näköistä!

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa niin herkulliselta, että nappaan ohjeen mukaani ja laitan kokeiluun...

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana ohje, ja niin helppo tehdä. Miehen kanssa yhdessä innoissamme leivottiin :) Niin paljon herkullisia ohjeita täällä blogissa! Kiitos Suhmura!

    VastaaPoista
  5. Hei! Tarkoittaako tuo ohjeessa oleva 1dl kaakaojauhetta niin sitä aitoa nk. silmäkaakaota, siis sitä tujua, vaiko ihan jotai oboyta tms.? :)

    VastaaPoista
  6. Ihan sitä tujua kaakaojauhetta käytin tähän. :)

    VastaaPoista
  7. Tuli syntisen hyvää, vaihdoin vehnäjauhot glut.jauhoihin ja perunajauhoihin. Toimii siis mainiosti myös gluteenittomalle. Ihana ohje, kiitos :)
    t.Meri

    VastaaPoista
  8. Hei apua, tein tätä eilen suurella innolla, kun tässä yhdistyvät minun ja mieheni lempiasiat, minä rakastan suklaakakkuja ja mieheni juustokakkuja :) MUTTA tosta juustopäällisestä tuli ihan hirveen paha, jopa miehen mielestä! Tein ihan ohjeiden mukaan, ainoa, ettei se kerinnyt jähmettyä tuossa 12 minuutissa, mutta otin sen silti pois uunista ja annoin jäähtyä kylmä eteisessä. Ei se siitä nyt poiskaan valu, mutta on selkeästi löysää. Ainekset olivat tuoreita, mutta minulla oli koko yön paha olo :D Se maistui vaan ihan kauheelta ranskankermalta se päällinen, yritin pelastaa sitä kaatamalla pinnalle reippaalla kädellä mariannerouhetta, muttei sekään peittänyt tuota makua. Jossain blogissa näin, että tällaiseen samanlaiseen ohjeeseen oli tohon päälliseen lisätty vielä sitruunanmehua, vaniljasokeria ja tavallista sokeria, täytyy varmaan seuraavaksi kokeilla niillä! En voi jättää tätä tähän kun jäi niin paha maku suuhun kirjaimellisesti :D
    Mutta ihana blogi sinulla :) Ihanaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kokeilkaa tehdä tuo valkosuklaatäyte mascarponejuustoon. tein tässä pari päivää sitte ja se oli raakanakin ihan taivaallista. olisin voinut syödä sen jo siinä vaiheessa :D
      mulla oli eri resepti ja siinä ei käsketty välissä laittaa alempaa uuniin joten sekottui liikaa. ensikerralla laitan uuniin ennen toisen lisäämistä ;)

      Poista
  9. Voi ei kuinka ikävä kuulla! Suosittelen kyllä kokeilemaan sitä, että lisäät sokeria. Täytettä voi ihan huoletta maistella tuossa tekovaiheessa. Tuo valkosuklaa on tosiaan ainoa makeuden tuoja ja kaikille se ei välttämättä ole riittävä. Suosittelen myös tarkistamaan tuon paistoajan, ja pidentämään sitä jokusella minuutilla. Uuneissa on tosiaan aika paljon eroja ja ainakin meidän uuni on melkeinpä jopa turhankin tehokas! Toivottavasti onnistut uudella yrittämällä! :)

    VastaaPoista
  10. Ajattelin vielä tulla lisäämään, mutta olitkin jo ehtinyt vastaamaan minulle, kiitos siitä :) Mutta siis otin sitä palasen töihin, ja täytyy sanoa, että näin yön yli levänneenä se ei ollut enää hullumpaa! :) Mutta aion leipoa tätä heti viikonloppuna uudelleen ja lisäilen ainakin aitoa vaniljasokeria ja ehkäpä myös ruokosokeria, sekä puristan vähän sitruunaa, niin eiköhän tästä meidän lemppariherkku vielä ala muotoutua :) Sen takia otin piirakan heti tuon 12min kohdalla ulos, kun ajattelin, ett suklaapohja kypsyy liikaa, ja niinhän se olikin, että tuo pohja on nyt siinä hilkulla, ei ole siis sellainen kostean mehevä, että uskallan varmaan pitää tuota pohjaa yksinään vähemmän kuin tuo 20min. On nämä leipomishommat välillä sellaista tähtitiedettä että :) Onneksi kokeilemalla selviää moni asia :)
    T: edellinen anonyymi, Elsa

    VastaaPoista
  11. onnistuisikohan gluteenittomalla jauhoseoksella...tekisi mieli kokeilla vkonlopuksi ja joukossa eräs keliaakikko...

    VastaaPoista
  12. Ai että hyvältä näyttää ja varmaan maistuu?! ;) Itse en lähde kokeilemaan, kun en omaa minkäänlaisia leivontataitoja, mutta jos joskus rouvalta saisi tälläisen tilata??

    VastaaPoista
  13. Aivan ihastuttava piirakka, joka sai perheemme ja vieraiden keskuudessa suuren suosion. Tein annoksen tuplana, jotta riitti uunipannulliseen. Täytteeseen lisäsin hieman enemmän suklaata, sekä sokeria. Loistava ohje, jota tulen juhlapöytiin jatkossakin tekemään.
    Kiitos!

    Minna

    VastaaPoista