21. helmikuuta 2011

Sitruunapiiras



New York selätetty ja jälleen on aikaa leipomiselle. Ennen reissujamme sain eräiltä ystäviltämme tulijaisina 30 tuoretta kananmunaa suoraan kanalasta. Munia oli vielä jäljellä ja piti keksiä niille käyttöä. Lisäksi minulla on tullut mieletön himo sitruunoihin (ja avokadoon) ja jonkinlainen sitruunapiiras on pyörinyt mielessäni jo pitempään. Selailin hieman eri ohjeita ja yhdistelin niitä, jonka jälkeen päädyin tähän reseptiin, joka oli ainakin kovasti mieheni mieleen. Piiraan voi tehdä isoon 24 cm vuokaan, mutta minä tein tällä kertaa yksittäisiä pieniä piiraita sydänvuokiin, jotka hankin häämatkaltamme Tukholmasta.

Taikina
  • 125 g voita
  • 2 rkl sokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 keltuainen
  • 1 rkl kylmää vettä
Sekoita vatkaimella hieman pehmennyt voi, sokeri ja jauhot ryynimäiseksi seokseksi. Lisää keltuainen ja vesi ja vaivaa käsin taikinaksi. Painele taikina vuokaan, lyö haarukalla pohjaan muutama reikä ja nosta kylmään täytteen teon ajaksi.


Täyte

  • 3 munaa
  • 2 dl sokeria
  • 2 rkl jauhoja
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 dl kermaa
  • 1/2 dl ranskankermaa
  • 2 sitruunan mehu ja kuoriraaste
Pese sitruunat huolellisesti ja raasta kuori ja purista mehu. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sekaan jauhot, vaniljasokeri, nesteet ja sitruunoiden mehu, sekä kuoriraaste. Sekoita tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan taikinan päälle, paista uunissa alatasolla 200 asteessa n. 30 minuuttia.

Tuolla ulkona on ihan törkeän kylmä mutta niin kaunista kun aurinko paistaa. Yllättäen perheessämme jokainen on vuorollaan vähän flunssassa (tätä lienee lapsiperheen arki?) ja nyt kun mies on selvinnyt taudista ja pieni neiti on voiton puolella samassa asiassa, alkaakin äidin olo puolestaan olemaan kurja. Mutta kevättä kohti mennään kohinalla! Pian on luvassa taas ristiäiskakkuja ja myös se ihana Tiramisu, jota tein Saariselällä ollessamme. Nyt ensin kuitenkin vähän C-vitamiinia nassuun ja pöpöille kyytiä!

3 kommenttia:

  1. Nämä olivat varmasti aivan ihania!! Oli muutenkin kiva lukea mieltymyksistäsi, sillä minullakin pyörii sitruunaiset leivonnaiset mielessä tuon tuosta, ja erityisesti näin kevätauringon alkaessa pilkottaa:o) Pikaista toipumista flunssasta koko porukalle.

    VastaaPoista
  2. Mistä Tukholmasta ostit vuoan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi anteeksi kun vastaaminen kesti! Ostin vuoat Åhlensilta. Siellä oli vaikka mitä kivaa leipomiseen liittyvää. :)

      Poista