13. helmikuuta 2011

Saariselän taikaa



Saariselkä on nyt takanapäin ja eihän sieltä olisi malttanut lähteä kotiin millään!













Pakkasta oli alkupäivinä kovastikin ja hissit pysyttelivät kiinni. Loppuviikosta keli vihdoin lauhtui ja pääsimme jopa rinteeseen asti. Laskupäiviä kertyi kaksi ja hiihtämässäkin kävin (toista kertaa elämässäni) ja heti kerrasta töpöttelin 10 kilometriä. Jotta lomailu ei olisi mennyt aivan kuntoilun puolelle, tuli kaiken tohinan välissä välillä herkuteltuakin. Kaunispään huipulla nautittiin munkit ja paikallisesta kaupasta, Kuukkelista, ostettiin lakkapossuja hiihtopäivän päätteeksi.










Meidän Bambiino nautti pakkasilmasta lähinnä vaunuissa. Äitiä odotteli iloinen ja vaaleanpunainen neiti laskupäivän päätteeksi. Mitäs luulette, onko mennyt äidillä vähän överiksi tuon vaaleanpunaisen kanssa??
Matkalla juhlimme myös yhdet syntymäpäivät joihin tuli kokeiltua yhtä aivan fantastista Tiramisureseptiä, josta ohjetta myöhemmin. Lisäksi ihastuin variksenmarjoihin ja niitä pitäisi nyt jostakin löytää. Kaikenkaikkiaan onnistunut reissu, kyllä Lapissa vain on sitä jotakin! :)

3 kommenttia:

  1. Vaaleanpunaista ei koskaan voi olla liikaa! :) Ihana hymyilevä pieni neiti!

    VastaaPoista
  2. Ihana vaaleanpunainen puku.

    VastaaPoista
  3. voi kuinka suloinen teidän pikkuneiti onkaan! :) ja komppaan edellisiä, vaaleanpunaista ei voi olla liikaa :)

    VastaaPoista