25. marraskuuta 2010

Nalle Puh-kakku

Puh-huh! Rakkaasta miehestäni on tullut innokas markkinoijani ja niinpä sain pyynnön tehdä mieheni ystävän pojalle Nalle Puh-kakut hänen 3-vuotis synttäreilleen. Nämä olivat ekat kakut, jonka tein täällä uudessa kodissa (muuttolaatikoiden keskellä) ja voi että se oli hankalaa! Tavarat olivat aivan hakusessa, täyte ei jostain syystä ottanut onnistuakseen ja pursottaminenkin tökki. Kakkuja tehdessä oli myös "lievä" aikapaine, aloin illalla hommiin kun aamulla olisi aikainen lähtö Espanjaan. Harmittaa hieman tämmöinen epäonnistuminen! Toivon kovasti, että kakku kuitenkin on edes jokseenkin mieluinen pikku-Remulle ja pikku herra saa mieleisensä kemut! :)

Pohjat olivat ihan perus sokerikakkupohjat ja täytteenä molemmissa toimi mansikkamousse. Kuorrute oli vaahtokarkkimassaa ja koristeet sokerimassaa. Kakkuja oli tosiaan kaksi, joista kuvissa tällä kertaa vain toinen. Kuvaaminen keinovalossa kun ei tee kakuille oikeutta. Mutta nyt, yhtä kokemusta fiksumpana nukkumaan ja aamulla Espanjan koneeseen. Viikon breikki kaikesta muutto ym. hässäkästä tulee tarpeeseen! Ensi kuussa yritän kakkuilla taas vähän enemmän! Onnea vielä Remulle!

3 kommenttia:

  1. Ihana! Pirtsakka! Nalle Puh! <3

    VastaaPoista
  2. Suloinen kakku!
    Ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  3. Kaunis on kakku. Ei kyllä huomaa minkäänlaisia 'epäonnistumisia'. Hauska tuo pilkistävä Tikrun häntä :)

    VastaaPoista