7. marraskuuta 2010

Pienen prinssin ristiäispiparit





Kolleegan perheeseen syntyi pieni prinssi ja he toivoivat ristiäisiin samanlaisia keksejä kuin meidän Idallakin oli. Eihän sellaisesta kunniasta voinut kieltäytyä. Pyynti tuli jo syyskuussa, joten oli hyvin aikaa suunnitella aikataulut muuton suhteen. Osa leivontavälineistä onkin jo pakattu ja kuskattu uuteen kotiin ja tänne vanhaan asuntoon jätin vain ne tarpeelliset välineet, jotta sain tämän projektin hoidettua.

Täytyy kyllä ihmetellä ja ihailla Mansikkamäen Ebeä , joka jaksaa näitä keksejä aina tehdä. Sieltä on myös näiden keksien pohjan resepti napattu. Vaikka näiden pipareiden tekeminen onkin kivaa, on se kyllä myös melkoisen paljon aikaa ja hermoja vievää touhua. Varsinkin jos on yhtään taipuvainen täydellisyyden tavoitteluun niinkuin allekirjoittanut!

Jokatapauksessa tällaiset vaaleansiniset piparit lähtivät ristiäsjuhlaan kera kakun, jonka laitan tänne hiukan myöhemmin. :)

1 kommentti: