Taitaa olla tämän kesän ihan viimeiset mansikit. Miekkosella alkoi vihdoin kesäloma ja me olemme lähdössä perheen kanssa Pohjois-Suomeen sukuloimaan. Loman alkajaisiksi tein meille iltapalan jälkkäriksi tälläiset pikaiset marenkiset maljat, jääkaappi piti myös tyhjätä. Siittäpä syntyi tälläinen herkku! :)
Annoskulhoihin ladoin sekaisin pieniä marenkeja, vaniljarahkaa, Valion mansikkakermaa ja mansikoita. Yhdestä purnukasta molempia riittää noin neljälle hengelle. Päälle ripottelin kookoshiutaleita, sopii jotenkin erinomaisesti tuon mansikkakerman kanssa.
Tämän myötä myös blogi hiljenee taas hetkeksi. Ei kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa, sillä vauvan ristiäiset tosiaan lähestyvät ja niiden leipomukset ovat seuraavana jonossa. :)
vitsi nää kuvat on jo niin kauniita ja houkuttelevia :) ootan innolla millasia kaunokaisia tulevat ristiäiskakut on :)
VastaaPoistaHyvää lomaa!
VastaaPoistaMuistakaa ottaa lämpimiä vaatteita, meillä täällä pohjoisessa oli tänä aamuna vain 2 astetta lämmintä ja ihana syksyn tuoksu ilmassa :)
Tänne ei pitäisi tulla nälkäisenä, nyt tekee mieli vaikka mitä herkkuja. Marenki-mansikkamaljat lähtevät ehdottomasti kokeiluun ja odotan innolla millaisia ristiäisherkkuja täältä pian löytyykään!
VastaaPoista