23. syyskuuta 2013

Pieni lintunen


Eilen juhlimme pienen kummipoikamme kastejuhlissa. Tietysti olin myös leiponut kakun tähän tärkeään juhlaan. Pojan vanhemmat antoivat minulle vapaat kädet kakun toteutukseen ja sehän on aina tämmöiselle kokeilijalle mieluinen asia. Makuna oli vadelma-valkosuklaamousse ja pohja oli perinteinen sokerikakkupohja. Koristelusta voitte käydä katsomassa eri vaiheita Instagram-tililtäni!

Koska olin itse myös vieraana juhlissa koko perheen kera, en voinut lähteä tekemään mitään hirmuisen haastavaa kakkua. Kapuloita rattaisiin aiheutti vielä se, että tyttömme kompuroi pihalla ja loukkasi suunsa. Olin juuri pursottelemassa kermaa, kun mies tuo huutavan lapsen, jolla on takin etumus aivan veressä, sisään. Kyllä jäivät pursottelut hetkeksi, kun yhdessä tutkimme vaurioita. Hampaat olivat tulleet ylähuulesta läpi ja mustelma poskeen. Auts! Olin vähintäänkin "hieman" disorientoitunut tämän epsodin tapahduttua! Pursottelut ja kuvaamiset sujuivat hieman sumussa tämän jälkeen, saati valmistuminen itse juhlaan. 
Kun kiirehdimme tuhatta ja sataa moottoritiellä kohti kirkkoa - kakku sylissä - totesimme yhteen ääneen mieheni kanssa, että saattaisi olla hyvä idea olla tekemättä kakkua niihin juhliin, joihin itsekin on menossa!   

Kaikesta huolimatta loppu hyvin kaikki hyvin. Ehdimme kirkkoon vain muutaman minuutin myöhässä ja kastetilaisuuskin sujui hienosti. Reipas tyttömmekin suoriutui hienosti pienen pojan hiusten kuvauksessa heti kasteen jälkeen. Ristiäiset ovat kyllä lempijuhliani!

Onnittelut rakkaalle kummipojalle Juliukselle komeasta nimestä!

8 kommenttia:

  1. Todella nätti ja inspiroiva kakku! Olen käväissyt blogissasi säännöllisesti ja aina uusi bloggaus on entistä herkullisempi!

    VastaaPoista
  2. Miten suloinen kakku!! Aivan ihana!!! :)

    VastaaPoista
  3. Todella ihana kakku, sopivasti erilainen ja persoonallinen, tykkään :).

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana kakku! Tosi suloinen :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana kakku, olet taitava tekijä, itsekkin leivon mielelläni vaikkakin omaksi iloksi vaan, jos haluat käy osallistumassa kosmetiikka arvontaan sivullani, mukavaa syksyä :) http://alise-alisenterveysjakauneus.blogspot.fi/

    VastaaPoista