6. helmikuuta 2013

Dieettipullaa!



Facebookin puolella jo päivttelinkin, että meillä leivotaan pullaa tai siis tarkemmin dieettipullaa. Isosisko haluaa kovasti leipoa ja kyllähän äiteelläkin pullahammasta kolottaa. Laskiainenkin on aivan nurkan takana. Hieman on valitettavasti joutunut himmailemaan herkuttelua, sillä olen piakkoin palaamassa omaan leipätyöhöni. Alkavista töistä muistuttelee myös vaatekaapissa roikkuva virkapuku, joka on ainakin vielä hieman liian kinttana tähän nykyiseen varteen. Joten herkuista on tingittävä, ei auta minkään!
Mutta niinpä törmäsin Fit-lehdessä kevyiden korvapuustien ohjeeseen - jes, mikä pelastus! Tarkemmin ohjetta syynattuani huomasin, että siinä ei myöskään käytetty kananmunaa, eli tämä on sopiva ohje myös kanamuna-allergikoille.
Hieman menin muuntelemaan ohjeen tekojärjestystä ja nipistin jauhojen määrästäkin. 
Pullista tuli meheviä ja hyvänmakuisia ja teen aivan ehdottomasti näitä toistekin, varsinkin kun kaloreista pääsee hieman nipistämään!

Dieettipullat (n.16kpl)

  • 25 g hiivaa
  • 3/4 dl ruokosokeria
  • 1 tl kardemummaa
  • ripaus suolaa
  • 3 rkl vettä
  • 125 g maitorahkaa (käytin rasvatonta)
  • 2 1/2 dl maitoa (käytin rasvatonta)
  • 5-6 dl vehnäjauhoja (ohjeessa 7 dl)
  • 25 g margariinia
Täyte

  • 3 rkl margariinia
  • 2 rkl ruokokidesokeria
  • kanelia
  • 1 tl vaniljasokeria
Murenna hiiva veteen ja sekoita mukaan sokeri, suola ja kardemumma. Anna seistä sen aikaa kun sulatat margariinin. Sulata margariini kattilassa ja kaada sekaan maito, anna lämmetä kädenlämöiseksi. Yhdistä rahka hiivaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää sekaan maitoseos. Ala lisäämään taikinaan vähitellen jauhoja kokoajan alustaen. Minä pidän hieman "löysemmästä" taikinasta, sillä silloin tulee kuohkeimmat pullat. Joten kun lisäät jauhoja, jätä taikina niin löysäksi kuin uskallat ja uskot vielä kaulitsemisen onnistuvan. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.

Sillä välin kun taikina kohoaa voit sekoittaa täytteen ainekset. Täyte saa olla hyvin notkeaa, jotta levitys taikinan päälle onnistuu.

Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi kaada se hyvin jauhoitetulle pöydälle ja taittele pari kertaa ilmat pois. Jaa taikina kahtia ja kaulitse molemmat taikinapalat suorakaiteen muotoisiksi neliöiksi. Leivitä täyte taikinan päälle ja rullaa pötköiksi. Leikkaa pötköistä n. 16 pullaa ja asettele pulla- tai muffinsivuokiin. Minä suosin vuokien lisäksi muffinsipeltiä, jolloin pullat pitävät kauniin muotonsa.

Anna pullien kohota n. 30 minuuttia liinan alla. Voitele sen jälkeen kananmunalla (tai maidolla) ja ripottele pinnalle hieman raesokeria. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n.8 minuuttia kunnes pullissa on kaunis kullanruskea väri.

9 kommenttia:

  1. Hei,
    Sulla on aivan ihania ohjeita täällä. Kiitos paljon niistä.
    Tiesitkö muuten, että leivonnassa voi käyttää rasvan sijaan banaania? Olen itse testannut ja toimii. Taikinasta tulee hieman tiiviimpi, mutta kyllä siitä pullia saa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Enpä ole tuollaisesta banaanitempusta kuullutkaan. Toihan pitää oitis testata!

      Poista
  2. Itse pidän vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Jos pullia tekisin, käyttäisin psylliumjauhoa. Leipoisin pullan kermaan ja väliin runsaasti voita. Laskiaspullien kerma on myös mun "dieetissä" hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hilihydraatit olivat kyllä minullakin ruokavaliossa ensimmäisenä karsinnan kohteena. Tai ainakin kokivat roiman vähennyksen. En ole vielä tutustunut noihin "karppaus"-juttuihin mutta siinäkin olisi hyvä idea, mitä kokeilla tulevaisuudessa. :)

      Poista
  3. Juuri eilen lueskelin samaista Fit lehteä ja mietin että noita pullia pitäis tehdä! Hyvältä näyttävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä pullat kyllä yllättivät minut. Ajattelin, että ei noin vähästä rasvamäärästä, ilman kananmunaa ja vielä rahkaakin taikinassa yksinkertaisesi voi tulla oikeasti hyviä pullia. Mutta olin väärässä. Odotin jotain mauttoman ja kovan väliltä mutta se oli kyllä kaikkea muuta kuin niitä! Itseasiassa minun mielestä eroa "tavan pulliin" ei edes huomannut, paitsi että tyttäremme söi näitä hyvin innoissaan. Normaalisti hän ei niin ole pullan perään, taikinan syöminen leipomisvaiheessa on ilmeisesti se paras juttu. :)

      Poista
  4. Tulee nälkä kun lukee tätä sun blogia haha =)

    VastaaPoista
  5. 1 pullan kalorit?(:

    VastaaPoista